TARINARENTOUTUS TYÖPAJAT

Ammatillista lisäkoulutusta lasten kanssa työskenteleville

”Lähelle putousta, suojaisaan kallion koloon, on joku muninut munan. Kuka ja milloin, sitä ei tiedä kukaan. Muna on kullan värinen ja sen sisällä on pieni olento, jonka sydän sykkii. Kuoret suojaavat pientä poikasta, se on aivan turvassa.”

Tarinarentoutushetket päiväkodin ja alaluokkien arjessa luovat ihanan lempeitä pysähtymisen hetkiä, joissa opitaan tarinoiden avulla itsestä, elämästä, luonnosta.

Tarinarentoutukset ovat rentouttavia ja rauhoittavia tarinoita, jotka tempaavat mukaansa niin aikuisen kertojana kuin lapsetkin. Tarinarentoutuksissa peilityiset ja eläimet pysähtyvät lepäämään ja lapsi voi kuvitella itsensä peilityiseksi tai eläimeksi ja tehdä samoin.

Tarinarentoutukset kertovat Peilityisten maailmasta Peitunturin juurelta. Ne kertovat pienistä peilityisistä – peilityislapsista, kaikkien peilityislasten isotädistä, ikivaarista, eläimistä ja luonnosta. Tarinarentoutukset kertovat lapsia koskettavista aiheista – ystävyydestä, välittämisestä, auttamisesta, unelmista ja siipien kasvattamisesta.

Tarinarentoutukset sisältävät luonnon aistimista, huomaamista ja näkemistä. Vähän jännitystäkin. Ajatus tarinarentoutusten takana on se, miten kaikki olemme peilejä toisillemme. Kun lapsi saa riittävästi välittävää ja rakastavaa peiliä, hän kasvaa kokonaiseksi ja hänestä tulee näkyvä. Välitetään siis ja rakastetaan!

TARINARENTOUTUS TYÖPAJAT

Tarinarentoutus työpaja 1: Tietoa rentoutumisesta ja tarinoista ja niiden merkityksestä lapselle.  Tutustutaan tarinarentoutusten maailmaan. Tehdään juonikortteja tarinarentoutuksiin, kerrotaan ja kuullaan tarinarentoutuksia. Osaamista ja kokemusta tarinoiden ja tarinarentoutusten kertomiseen.

Syventävä jatkotyöpaja 1.1.: Lisää tarinarentoutuksia ja tarinarentoutusten kerronnan syventämistä eri-ikäisille lapsiryhmille.

Tarinarentoutus työpaja 2: Pysähdytään itse rentoutumaan ja kuulemaan tarinarentoutuksia. Valmistetaan soitin valmistaminen kuullun tarinarentoutuksen pohjalta. Soitinta mahdollisuus käyttää lasten kanssa tarinarentoutushetkissä. Soittimen valmistamisesta ideaa myös projektimuotoiseen luovuustyöskentelyyn lasten kanssa.

Tarinarentoutus työpaja 3: Tarinarentoutus jatkotyöpajassa perehdytään toiminnallisten tarinarentoutusten ohjaamiseen. Toiminnallisissa tarinarentoutuksissa liikkuminen ja taidetyöskentely tulevat  osaksi tarinarentoutusten maailmaa.  Jatkotyöpajassa myös ideaa siitä, miten tarinarentoutuksesta voi luoda  kantava, lämpöä ja välittämistä rakentava projekti päiväkodin arkeen.

Syventävä jatkotyöpaja 3.1.: Lisää tarinarentoutuksia ja erilaisia luovuustyöskentelyn menetemiä käytettäväksi päiväkotien ja alaluokkien arjessa.

Työpajojen kesto 3-6 h.

TARINARENTOUTUKSET OVAT SYNTYNEET…

Tarinarentoutukset ovat syntyneet Minna Rimpiläisen ja Anna Virtasen yhteistyöstä. He ovat
kertoneet ne myös CD:ille. Veikko Virtanen on äänittänyt ja editoinut tarinat sekä improvisoinut
jokaiseen tarinarentoutukseen oman musiikin. Ennen tarinarentoutusten julkaisemista Minna ja
Anna ovat käyneet ohjaamassa niitä lapsiryhmille päiväkodeissa ja alakoulussa. Palautetta
vetämistämme tuokioista päiväkodissa:

”Tykkäsin tarinan opetuksesta ja selkeästä ohjauksesta”
”Lämmin ja rauhallinen tilanne”
”Suosittelen varsinkin erityislapsille/ryhmille”
”Päivän touhujen keskellä on hyvä pysähtyä ja antaa kehon rentoutua ja mielen.
Oppii oman kehon hallintaa, keskittymiskykyä ++”
”Rentoutushetki rauhoittaa muiden touhujen keskellä. Pienessä ryhmässä
tarinarentoutukseen on helppo rauhoittua ja keskittyä. Sen jälkeen puuhat jatkuivat
rauhallisina”
”Toimiiko – kylllä!”

Lisää tietoa tarinarentoutuksista sekä Keltaisen linnun synty ja Ihmepensas CD:t löydät täältä!

Tervetuloa mukaan seikkailuihin Pei -tunturin juurelle – Suunnitellaan teille oma ihanan rentouttavat tarinalliset työpajat!

Lisätietoja ja tilaukset:
p. 044 019 7496/Minna
minna.rimpilainen@mooli.fi

PALAUTETTA TARINARENTOUTUS TYÖPAJOISTA

”Mukava ajatuksia herättävä päivä. Sain mukavasti aiheita ja ideoita työhöni : )
Kiitos!”
”Olipas kiva, rentouttava ja luovuutta ruokkiva ”työpäivä”. Tosi hyvällä mielellä
lähden kotiin.”
”Mukava ja rentouttava päivä. Maalaus ei ole vahvuuteni eikä vapaa maalaus
varsinkaan. Rohkeasti innostuin kuitenkin.”
”Tarinoiden työstäminen oli mukavaa ja hyötyisää.”
”Tuli uusia ideoita, joita voi käyttää töissä, kiitos!”
”Tarinoiden työstäminen oli tosi mukava uusi juttu ja kokemus.”
”Kiitos – sopiva jaksotus rentoutus ja tekeminen. Konkreettista, helposti omaan
työhön vietävää.”
”Mukava ja kiva päivä. Mukavaa oli tehdä töitä ja purkaa yhdessä.”
”Kivaa. Kiitos. Tunsi että kaikki on oikein… Sopivasti kaikkea, draamaakin
mukana.”
”Kiitos. On ollut todella antoisa ja mukava päivä.”
”Tosi mukavaa oli, aivan IHANIA tarinoita – noiden parissa on mukava alkaa viettää
lasten kanssa aikaa. KIITOS PALJON!”