Asenne ja stressi

Jos jotain olen elämäni aikana oppinut, niin sen että asenne vaikuttaa kaikkeen. Silloin kun ensimmäistä kertaa kuulin tämän ajatuksen, tyrmistyin sen suoruudesta. Kuvittelin, että stressi, tai mikä tahansa muukin tunne tai asia, olisi minusta riippumaton ja minä vain sen armoilla ajelehtiva ihmisrukka.  Vähänpä tiesin, että juuri tämä saattoi olla suurin syy stressini syntyyn.

Asenne on siitä mielenkiintoinen asia, että siihen voi aina vaikuttaa itse vaikka kaikki muu tuntuisi olevan omasta itsestään riippumatonta. Oikean asenteen avulla ihmiset ovat selvinneet mahdottomistakin tilanteista.

Yksi stressin syytekijä on tunne siitä ettemme voi vaikuttaa meille tärkeisiin asioihin. Esimerkkinä voi olla vaikkapa se, että emme pääse vaikuttamaan siihen millaista työtä meille annetaan. Paitsi että voimme asennoitua tilanteeseen toisella tavalla, meillä on aina vaikutusmahdollisuus omaan asennoitumiseemme. Vaikka asenteemme ei siis olisi aina kohdallaan, niin jo se, että koemme pystyvämme tekemään sille jotain, voi olla riittävä tekijä stressin vähentämiseksi.

Asenne on siis hyvin vastuullistava ja juuri se tekee siitä puhumisen epämiellyttäväksi. Se voi kuitenkin olla erittäin voimaannuttavaa, joten siksi sitä ei kannata lakaista maton alle. Ei, vaikka se tekisi alkuun kipeääkin.

Marja-Liisa-Manka-241x300

Marja-Liisa Mankan mukaan ”noin 40 prosenttia onnesta on omissa käsissä, perimä selittää noin puolet ja olosuhteet 10 prosenttia. Ihminen voi tietoisesti arvioida tapahtumia myönteisessä valossa tai alkaa havainnoida asioita, joista voi olla kiitollinen.”

Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi Marja-Liisa Manka on tulossa itse kertomaan Rovaniemelle siitä millä keinoin asiassa voisi onnistua. Tule sinäkin mukaan poimimaan reppuusi parhaat neuvot ja työkalut, joilla voit aktiivisesti vaikuttaa omaan asenteeseesi!

Jos et pääse paikalle, niin huomaathan että koulutuksiin voi osallistua myös etänä omalta tietokoneeltasi.

Ystäväsi,

Jukka