TYÖHYVINVOINNIN TYÖKALUPAKKI

Kesä ja kesän lämpö ja aurinko ovat olleet vielä mielessä, kun olen aloitellut syksyn työpäiviä. Joka aamu kurkkaan ikkunasta, että josko tänään ne olisivat palanneet. Onhan vasta elokuu. Mutta uskottava se on – tänne on tullut syksy: hillan ja mansikan tuoksu on muuttanut pakastimeen!

 

Päivien lyhentyminen ja kirpeät aamut saavat katseen kohdistumaan tuleviin työkuukausiin ja miettimään omia voimavaroja, hyvinvointia ja työssäjaksamista. Viime kevään Stressinhallinnalla virtaa työhön -koulutuksemme sai niin hyvää palautetta, että innostuimme kutsumaan työkykyguru Marja-Liisa Mankan vielä uudestaan Rovaniemelle. Monelle edellisen koulutuksen ajankohta ei sopinut ja suurin osa koulutukseen osallistuneista toivoivat pääsevänsä uudestaan.

 

Uskomme yhdessä Marja-Liisa Mankan kanssa, että hyviä muutoksia on aina mahdollisuus saada aikaiseksi. Työhyvinvointi on pääomaa, johon kannattaa satsata! Hyvinvointi ja viihtyminen työssä lisäävät työn tehokkuutta ja tuovat säästöjä. Hyvä esimerkki tästä on Seinäjoen kunta, joka on työhyvinvoinnin lisäämisellä kertyneillä säästöillä ostanut lomaosakkeita työntekijöiden käyttöön.

 

Ehdimme vielä – ja sinäkin ja työyhteisösi ehditte – nimittäin tämän vuoden lopussa Marja-Liisa jää hyvin ansaitsemalleen eläkkeelle! Marraskuun koulutuspäivä on nyt itsenäinen jatko stressinhallintakoulutukselle. Siinä vuosikymmenien oppi, kokemus ja elämän viisaus on tiivistettynä Työhyvinvoinnin työkalupakki –koulutukseksi.

 

Miksi katse työhyvinvointiin? Mihin työhyvinvoinnilla voidaan vaikuttaa – miten mitata sitä ja sen parantumista. Koulutuspäivän tärkeänä tavoitteena on vastata kysymyksiin miksi, mitä ja miten kehittää työhyvinvointia. Koulutuspäivästä saat koottua työkalupakin, jossa on runko työhyvinvointisuunnitelman laatimiselle työyhteisössäsi tai omassa työssäsi sekä työkaluja, joilla voitte lähteä kehittämään työhyvinvointia pitkäjänteisesti. Nyt mahdollisuus osallistua koulutukseen joko paikan päällä Rovaniemellä tai webinaarina.

 

Illan aihe on kaikkia meitä koskettava: Voimavarat – jaksamisen eväsreppu. Mikä on jaksamisesi perusta? Mitä sinä olet pakannut reppuusi talven varalle? Toivottavasti se on täynnä asioita ja tekemistä, joista saat voimaa ja iloa syksyyn ja talveen! Tarkistetaan sisältö illan koulutuksessa ja tehdään pieni tutkimusretki itseen Oman hyvinvoinnin tikkataululla ja katsotaan, löytyisikö reppuun jotain uutta, jotta matka jatkuu hyvällä mielellä.

Toimi pian, sillä… Koulutukset tarjoushintaan 15.9. saakka!