Pirjo Lehmuskoski

Pirjo Lehmuskoski on elämäntaidekouluttaja, draamaohjaaja ja TRO-kouluttaja eli toiminnallisten ryhmätyömenetelmien ohjaaja. Koulutustaustana Pirjolla on nuorisotyönohjaajan ja kasvatustieteiden kandidaatin sekä kriisityöntekijän koulutukset. Pirjo kertoo:

”Työurani on alkanut lasten ja nuorten kanssa työskentelystä päätyen aikuisten kanssa työskentelyyn. Erilaisten ryhmien kanssa työskentely on ollut koko työurani ajan lähellä sydäntäni. Ryhmän voima on upeaa. Se voi kannatella, voimistaa ja antaa uusia näkökulmia. Ryhmässä voit tulla näkyväksi niin toisille kuin itsellesikin.

Viimeiset parikymmentä vuotta toimin kriisityössä sekä kriisityöntekijänä ja esimiehenä. Ohjasin erilaisia suruun ja menetyksiin sekä ihmisen kasvuun liittyviä ja ryhmiä. Yksilötyössä kuljin ihmisen rinnalla vaikeiden elämäntilanteiden läpi.

Elämäntaidepolkuni alkoi opiskellessani ekspressiivistä taideterapiaa Lapin Yliopistossa. Muutama vuosi myöhemmin vuonna 2013 löysin Rovaniemellä alkavan Terapeuttisen taidetyöskentelyn koulutuksen ja siitä lähtien olen joka vuosi ollut mukana, viimeiset vuodet jo itsekin toimien menetelmän kouluttajana.

Elämäntaiteessa voin yhdistää kaikki tähänastiset opintoni ja kokemukseni. Elämäntaide jatkuu koko elämän ajan. Sen avulla voi tehdä tutkimusmatkaa niin omaan sisimpään kuin omaan elämäntarinaansakin. Elämäntaiteen avulla voi oppia suhtautumaan vaikeisiinkin asioihin uudella ja eheyttävällä tavalla. Matkalla voi myös tutkia ja tarkastella erilaisia polkuja ja näkökulmia elämän valinnoissa.”