ALLI – Elämäntaidetta arjessa

Minulla on alivuokralainen. Ensimmäisen kerran hän asettui taloksi, kun olin opettaja-opintojeni loppusuoralla ja odotin esikoistani. No, oli hän jo pari vuotta aikaisemminkin vihjaillut itsestään.

Nyt hän saapui melkoisella ryminällä, lupaa kysymättä. Katseli minua vetistelevin silmin. Itkua väänsi. Niiskutti. Riisui minut aseista. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin myöntää hänelle tilapäinen oleskelulupa.

Sovittiin alivuokralaisehdoista. Minulta jäi varmaankin jokin sopimuksen kohta huomaamatta. Sopimuksesta tulikin elinikäinen. Hän saapuu aina keväisin ja viipyy kuukauden kaksi. Asettuu taloksi oikein kunnolla. Joka kevät toivon, että hänelle olisi tapahtunut jotakin eikä hän saapuisikaan.

Yhtenä keväänä niin kävi. Tai ainakin melkein. Hän saapui hiljaisena ja eleli luonani metelöimättä. Toivoin, että visiitit loppuisivat tähän. Vaan toisin kävi. Seuraavana vuonna hän saapui entistä raivoisampana ja itsetietoisempana. Olen pelännyt, vihannut, ollut toivottomuuden partaalla hänen kanssaan. Hän on kaiken lisäksi sellainen tyyppi, että jättää jälkiä, pysyviä. Hän tykkää kaikenlaisista juureksista ja hedelmistä, rouskuttelee niitä ja ripottelee sitten jämiä ympäri huushollia ja sotkee paikkoja. Niiden kanssa minä sitten taistelen muun osan vuotta.

Tänä vuonna hän saapui melko aikaisin. Pelästytti minut ja pakotti minut sängyn pohjalle. Hän on nyt täällä. Saa minut ärtyisäksi ja raivoisaksi. Sisälläni kiehuu. Yritän taas vimmatusti keksiä keinoja, jotta hän ei viihtyisi niin hyvin luonani.

Tänä aamuna päätin hyväksyä hänen läsnäolonsa luonani. Päätin tutustua häneen tarkemmin. Sitä en ole koskaan aikaisemmin oikeastaan tehnyt. Olen ollut vain häätämässä häntä pois. Ja sehän on hirveän voimia kuluttavaa. Tässä me nyt istumme keittiöni punaisella sohvalla, minä ja rakas Allergia, Siitepölyallergia.

Oho, sanoinko rakas. Kyllä sanoin. Niiskutamme yhdessä, vetistelemme yhdessä ja meillä taitaakin olla aika hauskaa. Olen utelias kokemaan tämän uuden ystävyyden. Mitähän se tuo tullessaan. Me kaksi, Allergia ja minä. Uteliaita toisistamme ja ympäröivästä maailmasta. Haluan kuunnella, mitä Allergia haluaa minulle opettaa. Olen luvannut maalata Allergiasta kuvan. Tässä ensimmäinen luonnos.

Ehkäpä jossain vaiheessa otamme yhteisen selfien. Tämä on hauskaa. Sovimme muuten juuri, että voin kutsua uutta ystävääni Alliksi. Kävimme Allin kanssa juuri kävelyllä. Mukavaa, ettei tarvitse kävellä yksin. Niiskutimme yhdessä. Ja nauroimme.