Varhainen aamu ja auton ikkunat jääkerroksen peitossa. Ei uskoisi, että on huhtikuu. Puristan skrapaa kädessäni. Ikkunaan syntyy repaleinen, juuri havaittava aukko. Vedän turvavyön kiinni. Alan vauhdikkaasti peruuttaa ja… takaa kuuluu tömähdys. Jokin rautakangen tapainen yrittää asettua kehooni. Saan kuulla, että poikani mersusta loppui edellisenä iltana bensa hiukan ennen tavanomaista parkkipaikkaa. Hän tulee laittamaan autoni roikkuvan takapuskurin paikalleen, ja pääsen jatkamaan matkaa.
Päästyäni isommalle tielle suoristan ryhtini ja hengitän muutaman kerran rauhallisesti. Huomaan, että jää on kokonaan kadonnut auton ikkunoista. Vedän suutani puoliväkisin hymyyn. Mietin, miten helppo aivoja on huijata. Ne kun eivät tiedä, hymyilenkö tahattomasti vai tietoisesti.
Katselen peltoja, joiden päältä lumikuorrutus päivä päivältä hupenee. Aurinko saa metsän reunan hehkumaan, ja minun on keskeytettävä työmatka, että saan tallennettua näyn kännykkään. Jään hetkeksi fiilistelemään värisävyjä ja sinitiaisen laulua. Pikku hiljaa oloni kohenee. Vedän sisääni lähdeveden tuoksuista ilmaa.
Jatkaessani matkaa ajatukset kulkeutuvat lämpimään hetkeen kuukausien taakse. Astelen paljain jaloin dyyneillä, varpaat uppoavat hienoon hiekkaan. Pakkasaamussa, auton istuimella, tunnen auringon lämmön ja pienen lapsenlapsen pehmeän käden omassani. Kuulen meren kohinan. Näen rantaan vyöryvät vaahtopäät. Hiukset ja rantamekon helmat hulmuavat kilpaa.
Kun saavun työpaikalle, oloni on suorastaan euforinen. Hyräilen.
Tiedätkö, että aivoni eivät huomanneet, että kokemus oli muisto? Kun eläydyin tuohon menneeseen hetkeen, aivot saivat kokemuksen tässä ja nyt.
Huijaa sinäkin aivojasi!
#aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #mooli #sanasiivet #eheyttäväkirjoittaminen #assosiaatiokirjoittaminen #kaijamäättä
