Julkaistu Jätä kommentti

Auringon höyhen: Taputtavat kädet

Auringon höyhen verkkokurssi

Alla pieni tehtäväpari – tehtävä on maistiainen Auringon höyhen verkkokurssilta, jossa kalenterin luukkujen verran yhteisiä tehtäviä äideille ja lapsille.

Auringon höyhen -verkkokurssi on rakennettu tukemaan äitiyttä ja lapsen ja äidin välistä yhteyttä erilaisten luovien tehtävien avulla. Yhdessätekemisen hetket luovat vahvan, lämpimän suhteen vanhemman ja lapsen välille. Hetket ovat lahja lapselle, mutta ne antavat paljon myös vanhemmalle itselleen.”

Kurssin ohjaaja Minna Rimpiläinen

Istutaan tänään ensin hetkeksi lattialle – tai matolle tai jumppamatolle. Voitte istua äidin kanssa vastakkain tai vierekkäin, kummin vain tuntuu kivemmalta. Voitte joko kuunnella ja tehdä samalla tai vain lukea ja taputtaa <3

Tänään meillä on taputtavat kädet. Ne taputtavat hellästi. Ne tarkoittavat taputuksellaan, että olet hyvä tyyppi. Että olet kiva ja sinun kanssa on hyvä olla.

Nostetaan kädet ensin ylös ja taputetaan pään päälle. Voit vaikka sanoa samalla, että olen kiva ja siksi minä taputan.

Taputa pään päältä, taputa hiukan pään takaa ja poskiasi. Taputa sitten toisella olkapäitäsi. Olkapäät ovat siellä, mistä kädet lähtevät. Kun taputat olkapäitäsi, voit taputtaa siten, että kädet menevät ristiin edessäsi tai muuten.

Taputa sitten toisella kädellä toista kättäsi alkaen ylhäältä kädestä ja pitkin matkaa kämmeniin ja sormiin saakka. Sitten vaihda niin, että myös toinen kätesi saa taputukset koko käsivarsiin, kämmeniin ja sormiin saakka. Sitten taputa mahapuoli sinua taas kummallakin kädelläsi. Yllätkö taputtamaan selkääsi, se on vähän hankalaa, mutta taputetaan selkää niin hyvin kuin ylletään. Sitten taputa vielä jalat aivan kokonaan. Voit koukistaa jalkoja ylöspäin, niin mahdut taputtamaan myös jalkojen alapuoleltakin.

Miltä nyt olo tuntuu? Olet taputtanut itsestäsi esiin taiteilijan. Olet ihan kokonaan taiteilija nyt.

Taputtavat kädet – Luovuustehtävä

Tänään tarvitsemme ison paperin tai pahvin. Jos isoa paperia ei ole valmiina, voitte teipata vaikka kaksi tai neljä kopiopaperia yhteen papereiden takaa. Tarvitsemme myös värikyniä, puuvärit sopivat hyvin tähän tehtävään.

Valitkaa sitten kumpikin yksi värikynä. Laittakaa vuoronperään käsi paperille ja lähtekää piirtämään käden ääriviivat paperille. Sitten toisen käsi ja jälleen ääriviivat käsille. Ja taas toisen käsi ja ääriviivojen piirtämistä jne. Aina vain uusi käsi ja uusi käsi. Voitte välillä vaihtaa erivärisen kynän ja jatkaa piirtämistä. Piirtäkää niin monta kättä, että ne eivät mahdu olemaan enää vierekkäin, vaan käsien ääriviivat menevät paperilla ristiinrastiin.

Lähtekää sitten tutkimaan, minkälaisia muotoja viivojen keskeltä löytyy. Ottakaa värikynät ja lähtekää värittämään muotoja. Jos menee viivan yli, se ei haittaa. Joskus menee sillälailla ja siitä tulee vain erinäköinen lopputulos. Joskus voi olla, että kun yhdessä väritetään, osa alueista voi olla väritetty viivojen ja muotojen sisältä tarkasti ja osa taas ohi viivojen. Siitä tulee elävännäköinen lopputulos!

Lopuksi pysähtykää katsomaan, mitä kaikkea löysitte viivojen joukosta. Onko siellä jotain, joka kaipaisi saada silmät tai suun tai molemmat? Piirtäkää nämä vielä.

Nyt taideteos on valmis – löytyykö sille paikka seinältä, jossa voitte sitä käydä katsomassa?

Taputtavat kädet -tehtävä on pieni maistiainen äitien ja lasten yhteisestä Auringon höyheniä -verkkokurssista – löydät lisää tietoa kurssista täältä!

Julkaistu Jätä kommentti

ALLI – Elämäntaidetta arjessa

Minulla on alivuokralainen. Ensimmäisen kerran hän asettui taloksi, kun olin opettaja-opintojeni loppusuoralla ja odotin esikoistani. No, oli hän jo pari vuotta aikaisemminkin vihjaillut itsestään.

Nyt hän saapui melkoisella ryminällä, lupaa kysymättä. Katseli minua vetistelevin silmin. Itkua väänsi. Niiskutti. Riisui minut aseista. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin myöntää hänelle tilapäinen oleskelulupa.

Sovittiin alivuokralaisehdoista. Minulta jäi varmaankin jokin sopimuksen kohta huomaamatta. Sopimuksesta tulikin elinikäinen. Hän saapuu aina keväisin ja viipyy kuukauden kaksi. Asettuu taloksi oikein kunnolla. Joka kevät toivon, että hänelle olisi tapahtunut jotakin eikä hän saapuisikaan.

Yhtenä keväänä niin kävi. Tai ainakin melkein. Hän saapui hiljaisena ja eleli luonani metelöimättä. Toivoin, että visiitit loppuisivat tähän. Vaan toisin kävi. Seuraavana vuonna hän saapui entistä raivoisampana ja itsetietoisempana. Olen pelännyt, vihannut, ollut toivottomuuden partaalla hänen kanssaan. Hän on kaiken lisäksi sellainen tyyppi, että jättää jälkiä, pysyviä. Hän tykkää kaikenlaisista juureksista ja hedelmistä, rouskuttelee niitä ja ripottelee sitten jämiä ympäri huushollia ja sotkee paikkoja. Niiden kanssa minä sitten taistelen muun osan vuotta.

Tänä vuonna hän saapui melko aikaisin. Pelästytti minut ja pakotti minut sängyn pohjalle. Hän on nyt täällä. Saa minut ärtyisäksi ja raivoisaksi. Sisälläni kiehuu. Yritän taas vimmatusti keksiä keinoja, jotta hän ei viihtyisi niin hyvin luonani.

Tänä aamuna päätin hyväksyä hänen läsnäolonsa luonani. Päätin tutustua häneen tarkemmin. Sitä en ole koskaan aikaisemmin oikeastaan tehnyt. Olen ollut vain häätämässä häntä pois. Ja sehän on hirveän voimia kuluttavaa. Tässä me nyt istumme keittiöni punaisella sohvalla, minä ja rakas Allergia, Siitepölyallergia.

Oho, sanoinko rakas. Kyllä sanoin. Niiskutamme yhdessä, vetistelemme yhdessä ja meillä taitaakin olla aika hauskaa. Olen utelias kokemaan tämän uuden ystävyyden. Mitähän se tuo tullessaan. Me kaksi, Allergia ja minä. Uteliaita toisistamme ja ympäröivästä maailmasta. Haluan kuunnella, mitä Allergia haluaa minulle opettaa. Olen luvannut maalata Allergiasta kuvan. Tässä ensimmäinen luonnos.

Ehkäpä jossain vaiheessa otamme yhteisen selfien. Tämä on hauskaa. Sovimme muuten juuri, että voin kutsua uutta ystävääni Alliksi. Kävimme Allin kanssa juuri kävelyllä. Mukavaa, ettei tarvitse kävellä yksin. Niiskutimme yhdessä. Ja nauroimme.