Julkaistu Jätä kommentti

ETÄ- JA LÄHIKOULUTUS: AVEKKI 1 koulutusta aggression kohtaamiseen

Aggression kohtaaminen lisää tuntuvasti työn kuormittuvuutta. Aggression kohtaaminen lisää stressiä ja vaikeuttaa työstä palautumista vapaa-ajalla. Usein aggression, väkivallan uhkan ja väkivallan kohtaaminen kulkee ajatuksissa ja tunteissa myös työpaikan ulkopuolelle – kodin seinien sisälle, vapaa-ajan harrastuksiin, yön pimeisiin hetkiin.

Korona-ajan työn haastavuutta ovat lisänneet sairaspoissaolot, erilaiset ja vaihtuvat ohjeistukset ja säädökset. Aika on vaikuttanut myös koulutuksiin pääsyyn ja koulutusten järjestämiseenkin. Nyt on mahdollista järjestää työyhteisöön kokonainen AVEKKI 1 peruskoulutus siten, että 3 luentoa toteutetaan etäyhteydellä ja koulutuksessa on vain yksi lähipäivä (ks. alla FYYSINEN HALLINTA). Luentojen aiheet ja sisällöt löydät alta:

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ

MITÄ PINNAN ALLA, KUN RÄJÄHTÄÄ? Tilanteiden ennakoinnin ja ennaltaehkäisyn näkökulmasta on tärkeää  aggressiivisuuden varhainen tunnistaminen ja aggressiokäyttäytymisen syiden ymmärtäminen. Aggressiotilanteessa näkyvissä vain jäävuoren huippu – mitä kaikkea pinnan alla, kun räjähtää?

Miten auttaa nuorta ymmärtämään omaa aggressiotaan. Miten puhua aggressiosta, siitä mitä tapahtuu kun ihminen suuttuu. Miksi kiukkuista ei kannata suututtaa lisää? Mikä saa aikaan aggression nousemisen? Miten voin ennaltaehkäistä kiukunpurkauksia? Kiusaamisen vaikutus aggressioon.

Aggressiotilanteiden luokittelu – Liikennevalomalli pohjaksi aggressiotilanteiden luokitteluun, suunnitteluun ja suunnitelmalliseen toimintaan aggressiotilanteissa.  Etäluento 2,5 h

SEIS! LOPETA! Toisen ihmisen aggressiivisuus saa aikaan uhatuksitulemisen kokemuksen. Mitä minussa tapahtuu, kun kohtaan aggressiota? Tietoa ja pohdintaa yhdessä stressireaktioista, oman tunnetilan hallinnasta, ammatillisesta vireystilasta, provokaatiosta sekä ammatillisesta ja tarkoituksenmukaisesta toiminnassa, kun kohdataan aggressiota ja haastavaa käyttäytymistä. Läsnäolon merkityksestä. Vain rauhallinen ihminen voi rauhoittaa.

Mikä on ammattilaisen tehtävä, kun kohtaa aggressiivisen ihmisen? Miten auttaa aggressiivista ihmistä rauhoittumaan ja säilyttämään kasvonsa haastavassa tilanteessa? Rauhoittavan sanattoman ja sanallisen vuorovaikutuksen keinoja. Käydään läpi ja kokeillaan erilaisia vuorovaikutuksen menetelmiä. Tasavertaisen ja rakentavan kohtaamisen elementtejä. Mitä kannattaa sanoa – harjoitellaan! Etäluento 2,5 h

JÄLKISELVITTELY, TILANTEISTAOPPIMINEN JA YHTEISÖLLISYYS.  Aggression, väkivallan uhkan ja väkivallan kohtaaminen työssä vähentää työhyvinvointia ja lisää stressiä. Nollatoleranssi väkivaltaan – arvot, motiivit, asenne! Millainen on turvallinen työyhteisö ja miten voin itse omalla toiminnallani vaikuttaa siihen, että jokaisella on turvallista olla. Omat vahvuuteni aggression kohtaamisessa. Otetaan oppia aggressiotilanteista ja annetaan kokemuksen vaikuttaa tuleviin tilanteisiin rakentavasti.

Mitä aggressio, väkivallan uhka tai väkivalta tilanteen jälkeen? Tilanteen jälkiselvittely työntekijöiden, aggressiivisesti käyttäytyneen, tilanteessa mukanaolleiden sekä mahdollisesti heidän huoltajien kanssa. Aggressiotilanteen kirjaaminen ja ilmoituksen tekeminen.

Aggressiotilanteiden kohtaamisessa yhteisöllisyyden merkitys korostuu – on tärkeää, että työyhteisössä on yhteinen kieli, osaaminen ja toimintatapa jokaisella ammattilaisella. Tunne, että minuun luotetaan, minua arvostetaan – luotan työkavereihini ja heidän osaamiseen. Tuen saamisen merkitys tilanteissa, silloinkin, kun en onnistunut toimimaan parhaalla ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Työn tarkastelua aggressiivisuuden ja haastavan käyttäytymisen kohtaamisen sekä omien voimavarojen ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Miten ottaa käyttöön aggressioluentojen materiaalia työssä. Etäluento 2,5 h

FYYSISET HARJOITTEET – lähikoulutus. Fyysisen hallinnan käyttöönottaminen on oltava aina viimeinen keino aggressiotilanteissa. Kun puututaan fyysisellä hallinnalla tai siirtämisellä lapsen/nuoren itsemääräämisoikeuteen, tulee toiminnan olla aina hyvin perusteltua.

Koulutusta etäisyyksistä ja sijoittautumisesta aggressiivisuuden kohtaamisessa. Fyysisen hallinnan riskit ja vaarat. Fyysisiä harjoitteita pysäyttämiseen, irrottautumisiin erilaisista otteista ja itsensä suojaamiseen. Aggressiivisen ihmisen kivuton, hoidollinen ja ammatillinen fyysinen hallinta ja kuljettaminen eri tavoin – yksin, työparina ja kolmestaan.

Perustietoa lainsäädännöstä. Hallinnan riskit ja vaarat. Aggressiotilanteiden turvallinen hallinta. Itsensä puolustaminen. Kivuton ja hoidollinen, luottamusta rakentava fyysinen hallinta.

Koko aggressiokoulutuksen ja sen fyysisten harjoitteiden lähtökohtana on lisätä kaikkien ihmisten turvallisuutta. Harjoitteissa tärkeää on kokemuksellisuus, teorian ja käytännön toiminnan yhteensopivuuden ymmärtäminen sekä AVEKKIN periaatteiden konkretisoiminen ja ymmärtäminen. Kaikki teoria, ennaltaehkäisystä ja ennakoinnista, aggression oman itsen ymmärtämisestä ja vuorovaikutuksesta aggressiotilanteessa sekä tilanteiden jälkiselvittely ja tilanteista oppiminen ovat harjoitteissa läsnä ja koko fyysisen hallinnan perusta. 6 h tai 3 + 3 h. Tästä teoriaa 1,5 h ja 4,5 h fyysisiä harjoitteita. Lähipäivässä maksimi osallistujamäärä on 16.

KOULUTUKSEN TOTEUTTAMINEN

KOULUTUKSEN TAVOITE: Aggression ja väkivallan ennaltaehkäisyn ja hallinnan taitojen kehittäminen sekä turvallisen arjen luominen työpaikalle. AVEKKI-koulutus antaa perustiedot ja taidot aggressiivisesti käyttäytyvän henkilön ammatilliseen ja turvalliseen kohtaamiseen sekä itsensä suojaamiseen.

Kenelle koulutus on tarkoitettu: Sosiaali- ja terveysalan sekä kaupanalan ammattilaiset, lasten ja nuorten kasvattajat, ohjaajat ja opettajat, jotka työssä tai kotona kohtaavat lasten haastavaa käyttäytymistä, aggressiota, väkivallan uhkatilanteita tai väkivaltaa. Työyhteisöt, jotka hyötyvät ja tarvitsevat etenkin väkivaltaa ja aggressiota ennakoivia ja ennaltaehkäiseviä menetelmiä.

TOTEUTUS: Etäluennot toteutetaan Teamsin välityksellä. Luennoille tarvitaan mukaan muistiinpanovälineet. Tehtävien purku pareittain tai 3 hengen ryhmissä. Luennon aikana työskentelyä työskennellään chatin kautta. Mahdollisuus koko luennon ajan esittää kysymyksiä ja ajatuksia sekä chatilla että ääneen. Mahdollisuus osallistua myös pelkästään etäluennoille.

Fyysisiin harjoitteisiin tarvitaan joustavat vaatteet, joilla on hyvä liikkua ja kengät, jotka pysyvät hyvin jalassa ja joita voi käyttää liikuntasalissa.

KOULUTTAJA: Avekki kouluttajana toimii Minna Rimpiläinen. Avekki-kouluttamisen lisäksi Rimpiläinen on työskennellyt vuosia ADHD- ja Asperger-nuorten kanssa sekä henkilökohtaisena avustajana että ryhmän ohjaajana. Hyvinvointia tukevaa taidetyöskentelyä ja luovuustyöskentelyä hän on ohjannut kyläkouluilla, koulujen pienluokissa, sairaalakoulujen ylä- ja alaluokkalaisille sekä nuorille mielenterveyskuntoutujille ja ikääntyneille (palvelukoti, mm. muistisairaat). Sairaalakoulun sekä Lapin sairaanhoitopiirin lasten- ja nuortenpsykiatrian yhteishankkeessa vuonna 2020 Rimpiläinen on kehittänyt hyvinvointia tukevan taidetyöskentelyn menetelmää apukeinoksi kriisivaiheessa olevien nuorten ja lasten kuntoutumiseen. Tällä hetkellä Rimpiläinen opiskelee ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa.

Luennot toteutetaan Teamsin välityksellä. Kun käy etäluennot ja fyysisten harjoitteiden lähipäivän, on mahdollisuus saada todistus Avekki 1 peruskoulutuksesta.

Jos kohtaat aggressiivista käyttäytymistä, väkivallanuhka- tai väkivaltatilanteita työpaikallasi, autamme mielellään koulutuksiemme ja luentojemme kautta. Otathan yhteyttä <3 suunnitellaan ja toteutetaan koulutus, joka vastaa parhaalla mahdollisella tavalla juuri teidän työyhteisönne tarpeisiin!

p. 044 019 7496
minna.rimpilainen@mooli.fi

Minna on innostava kouluttaja, joka keskittyy vahvasti käytännön arjen kuvaamiseen teorian avulla. Koulutuksen miettiminen ja suunnittelu oli helppoa ja saimme helposti luotua yhteisen tavoitteen koulutukselle. Kahteen tuntiin etäkoulutusta mahtui valtavasti asiaa ja konkretiaa, jotka varmasti menevät käytäntöön meidän työyhteisössämme.

Iija Filén
Toimialajohtaja, harrastustoiminta
Suomen Nuorisoseurat ry
Asianosaava kouluttaja. Puhe selkeää. Ohjeet hyvin perusteltu. Oma käytännönkokemus -> varma ote. Kyselee, varmistaa. Kannustava tyyli.”

Hyvä tietopaketti vahvistettuna toiminnallisilla harjoitteilla. Palvelee hyvin varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Asioista puhuminen ja näkökantojen avartaminen eri osapuolien kannalta mahdollistaa työntekijöiden ammatillisen kehittymisen. Kaunis kiitos!

Hyödyllistä, mielenkiintoista, tärkeää, työhön uusia välineitä haastaviin tilanteisiin. Pistää ajattelemaan miten varautua haastaviin tilanteisiin.

Mielenkiintoinen, mukaansa tempaava. Sopivassa suhteessa kaikkea. Esimerkit hyviä. Mielenkiintoisesti esitelty. Antaa ”voimaa”.

Kiitos kurssista! Kouluttajalta tehokasta opetusta -> tunnit kuluivat rattoisasti. Kiva toimia työkavereiden kanssa.

Pienten lasten kohdalla oli hyvä saada tietoa miten lasta pidetään turvallisesti. Otteet jotka eivät satuta lasta eikä itseä.

Asiansa osaava kouluttaja. Puhe selkeää. Ohjeet hyvin perusteltu. Oma käytännön kokemus -> varma ote. Kyselee, varmistaa. Kannustava tyyli.

Hyviä ja tarpeellisia asioita arkeen.

Käytännöt hyvin suunniteltuja. Monesti on miettinyt töissä näitä asioita, kun on kiinnipitämistä ollut, että olenko pitänyt liian kovasti ja onko ollut oikeat otteet. Nyt sai hyviä käytäntöjä. Kiva kun olit iloinen. Kaikinpuolin hyvä koulutus <3

Todella hyvä koulutus. Tästä sai varmuutta millä tavalla toimia, jos tilanne yllättää. Ei ole vielä tarvinnut tällaisiin turveutua. Koulutuksen avulla tulee mietittyä asioita eri tavalla. Ja kuitenkin aika yksinkertaisilla keinoilla pystytään hallitsemaan toista/lasta. Meillä oli hyvä porukka, oli kiva työskennellä heidän kanssaan. Kiitos!

Hyviä tietoja sekä teoriassa ja käytännössä. Teoriaosuudessa tuli mietittyä omaa jaksamista työssä ja käytänteitä, että pitää huolehtia omasta jaksamisesta. Tärkeä asia! Kertaus, jatkokoulutus jatkossa olisi hyvä.

Julkaistu Jätä kommentti

ETÄLUENNOT: Aggressiivisen nuoren ja aikuisen kohtaaminen

Aggression kohtaaminen lisää tuntuvasti työn kuormittuvuutta. Aggression kohtaaminen lisää stressiä ja vaikeuttaa työstä palautumista vapaa-ajalla. Usein aggression, väkivallan uhkan ja väkivallan kohtaaminen kulkee ajatuksissa ja tunteissa myös työpaikan ulkopuolelle – kodin seinien sisälle, vapaa-ajan harrastuksiin, yön pimeisiin hetkiin.

Tavoitteemme on työskennellä sen eteen, että kenenkään ei tarvitsisi kokea työssään väkivaltaa. Nyt on mahdollisuus järjestää etäluentoina koulutusta aggression ja haastavan käyttäytymisen kohtaamisen tilanteisiin. Mahdollisuus myös järjestää työyhteisöön kokonainen AVEKKI 1 peruskoulutus siten, että 3 luentoa toteutetaan etäyhteydellä ja koulutuksessa on vain yksi lähipäivä (ks. alla FYYSINEN HALLINTA). Luentojen aiheet ja sisällöt löydät alta:

MITÄ PINNAN ALLA, KUN RÄJÄHTÄÄ? Tilanteiden ennakoinnin ja ennaltaehkäisyn näkökulmasta on tärkeää  aggressiivisuuden varhainen tunnistaminen ja aggressiokäyttäytymisen syiden ymmärtäminen. Aggressiotilanteessa näkyvissä vain jäävuoren huippu – mitä kaikkea pinnan alla, kun räjähtää?

Miten auttaa nuorta ymmärtämään omaa aggressiotaan. Miten puhua aggressiosta, siitä mitä tapahtuu kun ihminen suuttuu. Miksi kiukkuista ei kannata suututtaa lisää? Mikä saa aikaan aggression nousemisen? Miten voin ennaltaehkäistä kiukunpurkauksia? Kiusaamisen vaikutus aggressioon.

Aggressiotilanteiden luokittelu – Liikennevalomalli pohjaksi aggressiotilanteiden luokitteluun, suunnitteluun ja suunnitelmalliseen toimintaan aggressiotilanteissa.  Etäluento 2,5 h

SEIS! LOPETA! Toisen ihmisen aggressiivisuus saa aikaan uhatuksitulemisen kokemuksen. Mitä minussa tapahtuu, kun kohtaan aggressiota? Tietoa ja pohdintaa yhdessä stressireaktioista, oman tunnetilan hallinnasta, ammatillisesta vireystilasta, provokaatiosta sekä ammatillisesta ja tarkoituksenmukaisesta toiminnassa, kun kohdataan aggressiota ja haastavaa käyttäytymistä. Läsnäolon merkityksestä. Vain rauhallinen ihminen voi rauhoittaa.

Mikä on ammattilaisen tehtävä, kun kohtaa aggressiivisen ihmisen? Miten auttaa aggressiivista ihmistä rauhoittumaan ja säilyttämään kasvonsa haastavassa tilanteessa? Rauhoittavan sanattoman ja sanallisen vuorovaikutuksen keinoja. Käydään läpi ja kokeillaan erilaisia vuorovaikutuksen menetelmiä. Tasavertaisen ja rakentavan kohtaamisen elementtejä. Mitä kannattaa sanoa – harjoitellaan! Etäluento 2,5 h

JÄLKISELVITTELY, TILANTEISTAOPPIMINEN JA YHTEISÖLLISYYS.  Aggression, väkivallan uhkan ja väkivallan kohtaaminen työssä vähentää työhyvinvointia ja lisää stressiä. Nollatoleranssi väkivaltaan – arvot, motiivit, asenne! Millainen on turvallinen työyhteisö ja miten voin itse omalla toiminnallani vaikuttaa siihen, että jokaisella on turvallista olla. Omat vahvuuteni aggression kohtaamisessa. Otetaan oppia aggressiotilanteista ja annetaan kokemuksen vaikuttaa tuleviin tilanteisiin rakentavasti.

Mitä aggressio, väkivallan uhka tai väkivalta tilanteen jälkeen? Tilanteen jälkiselvittely työntekijöiden, aggressiivisesti käyttäytyneen, tilanteessa mukanaolleiden sekä mahdollisesti heidän huoltajien kanssa. Aggressiotilanteen kirjaaminen ja ilmoituksen tekeminen.

Aggressiotilanteiden kohtaamisessa yhteisöllisyyden merkitys korostuu – on tärkeää, että työyhteisössä on yhteinen kieli, osaaminen ja toimintatapa jokaisella ammattilaisella. Tunne, että minuun luotetaan, minua arvostetaan – luotan työkavereihini ja heidän osaamiseen. Tuen saamisen merkitys tilanteissa, silloinkin, kun en onnistunut toimimaan parhaalla ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Työn tarkastelua aggressiivisuuden ja haastavan käyttäytymisen kohtaamisen sekä omien voimavarojen ja yhteisöllisyyden näkökulmasta.

Miten ottaa käyttöön aggressioluentojen materiaalia työssä. Etäluento 2,5 h

Lisäkoulutuksena AVEKKI fyysiset harjoitteet lähikoulutuksena

FYYSISET HARJOITTEET – lähikoulutus. Fyysisen hallinnan käyttöönottaminen on oltava aina viimeinen keino aggressiotilanteissa. Kun puututaan fyysisellä hallinnalla tai siirtämisellä lapsen/nuoren itsemääräämisoikeuteen, tulee toiminnan olla aina hyvin perusteltua.

Koulutusta etäisyyksistä ja sijoittautumisesta aggressiivisuuden kohtaamisessa. Fyysisen hallinnan riskit ja vaarat. Fyysisiä harjoitteita pysäyttämiseen, irrottautumisiin erilaisista otteista ja itsensä suojaamiseen. Aggressiivisen ihmisen kivuton, hoidollinen ja ammatillinen fyysinen hallinta ja kuljettaminen eri tavoin – yksin, työparina ja kolmestaan.

Perustietoa lainsäädännöstä. Hallinnan riskit ja vaarat. Aggressiotilanteiden turvallinen hallinta. Itsensä puolustaminen. Kivuton ja hoidollinen, luottamusta rakentava fyysinen hallinta.

Koko aggressiokoulutuksen ja sen fyysisten harjoitteiden lähtökohtana on lisätä kaikkien ihmisten turvallisuutta. Harjoitteissa tärkeää on kokemuksellisuus, teorian ja käytännön toiminnan yhteensopivuuden ymmärtäminen sekä AVEKKIN periaatteiden konkretisoiminen ja ymmärtäminen. Kaikki teoria, ennaltaehkäisystä ja ennakoinnista, aggression oman itsen ymmärtämisestä ja vuorovaikutuksesta aggressiotilanteessa sekä tilanteiden jälkiselvittely ja tilanteista oppiminen ovat harjoitteissa läsnä ja koko fyysisen hallinnan perusta.

6 h tai 3 + 3 h. Tästä teoriaa 1,5 h ja 4,5 h fyysisiä harjoitteita. Etäpäivässä maksimi osallistujamäärä on 16. Kun käy etäluennot ja Fyysisten harjoitteiden lähipäivän, on mahdollisuus saada todistus Avekki 1 peruskoulutuksesta.

Aggressiivisen nuoren ja aikuisen kohtaamiseen liittyen on mahdollista järjestää etä- ja lähikoulutuksia myös lyhyempinä paketteina tai yhdistämällä useampia teemoja samaan luentoon. Järjestämme myös koulutuksia lapsen ja hänen huoltajien aggression ja haastavan käyttäytymisen kohtaamiseen. Lisätietoja löydät täältä!

Jos kohtaat aggressiivista käyttäytymistä, väkivallanuhka- tai väkivaltatilanteita työpaikallasi, autamme mielellään koulutuksiemme ja luentojemme kautta. Kysy myös Avekki 1 peruskoulutuksen toteuttamisesta lähikoulutuksena työpaikallasi. Otathan yhteyttä – suunnitellaan ja toteutetaan koulutus, joka vastaa parhaalla mahdollisella tavalla juuri teidän työyhteisönne tarpeisiin!

p. 044 019 7496
minna.rimpilainen@mooli.fi

Minna on innostava kouluttaja, joka keskittyy vahvasti käytännön arjen kuvaamiseen teorian avulla. Koulutuksen miettiminen ja suunnittelu oli helppoa ja saimme helposti luotua yhteisen tavoitteen koulutukselle. Kahteen tuntiin etäkoulutusta mahtui valtavasti asiaa ja konkretiaa, jotka varmasti menevät käytäntöön meidän työyhteisössämme.

Iija Filén
Toimialajohtaja, harrastustoiminta
Suomen Nuorisoseurat ry

Asianosaava kouluttaja. Puhe selkeää. Ohjeet hyvin perusteltu. Oma käytännönkokemus -> varma ote. Kyselee, varmistaa. Kannustava tyyli.”

”Todella hyvä koulutus. Tästä sai varmuutta millä tavalla toimia, jos tilanne yllättää.”

”Kerrankin oli mielenkiintoinen kurssi. Hyvä puhuja ja osasi ”selittää” niin että ote ei herpaantunut. Tällainen kaikille suosittelen!”

”Asiantunteva kouluttaja, hyviä välineitä arkeen, toivottavasti ei tarvi käyttää 🙂 Juuri sitä asiaa, mitä koulutukselta toivoin.”

”Kiitos hyvästä AVEKKI koulutuksesta! Paljon tärkeää asiaa, josta meille jää paljon mietittävää tulevaan mm. uuteen kouluun. Oli mukavat 2 päivää”

Hyvä koulutus. Hyvin huomioitiin eri ikäisten kanssa työskentelevät. Olisi ollut tarpeellinen jo paljon aiemmin. Omaan kuntaan ohjeistukset saatava kuntoon.”

”Hyviä ja tarpeellisia työssäni. Olis hyvä kerrata uudelleen jonkin ajan kuluttua. Antoi vahvistusta mitä voi tehdä ja miten. Luo turvallisuutta miten toimia.”

”Ehdottoman tärkeä aihe, voi kun koko työyhteisö saisi saman opin kuin minä. Olet kouluttajana huippu; läsnäoleva, kuunteleva, hyväksyvä, selkeästi artikuloiva, rautainen ammattilainen.” Tanja Ikonen

”Erittäin selkeä ja hyvä koulutus. Keskustelut antoisia ja silmiä aavaavia. Fyysisestä harjoittelusta tuli itsevarmuutta. Pitäisi vain olla aina harjoitusta, että jäisi muistiin selkärankaan.”

”Erittäin hyvä koulutus. Asiaa oli sopivasti, oli helppo pysyä mukana. Keskustelua oli sopivasti, ei sille annettu liikaa tilaa, koska äkkiä olisi voinut lähteä väärille uomille. Selkeää puhetta ja ”esiintymistä”. Harjoitteet hyvät, tarpeeksi selkeästi ohjeet yms. Hyvin luit meitä ja meidän mielentilaa. Hyvin palautit aina takaisin asiaan. Ehdottomasti suosittelen kaikille.”

”Olen saanut paljon hyötyä tietoja. Suuri kiitoksia. Olet tosi ihana kouluttaja.”

”Hyvä ja monipuolinen kurssi. Mukava kun oli tilaa keskusteluille ja kokemusten jakamiselle.”

Julkaistu Jätä kommentti

ETÄNÄ: Luennoista työkaluja lapsen aggression kohtaamiseen

Avekki

Kohtaatko  aggressiota ja haastavaa käyttäytymistä työssäsi? Aggression kohtaaminen lisää tuntuvasti työn kuormittuvuutta. Usein aggression, väkivallan uhkan ja väkivallan kohtaaminen kulkee ajatuksissa ja tunteissa myös työpaikan ulkopuolelle – kodin seinien sisälle, vapaa-ajan harrastuksiin, yön pimeisiin hetkiin. Aggression kohtaaminen lisää stressiä ja vaikeuttaa työstä palautumista vapaa-ajalla.

Haluamme vastata tähän tarpeeseen etäluennoilla aggression ja haastavan käyttäytymisen kohtaamisen tilanteisiin. Mahdollisuus järjestää työyhteisöön myös kokonainen AVEKKI 1 peruskoulutus siten, että 3 luentoa toteutetaan etäyhteydellä ja koulutuksessa on vain yksi lähipäivä (ks. alla FYYSINEN HALLINTA). Luentojen aiheet ja sisällöt löydät alta:

MITÄ PINNAN ALLA, KUN RÄJÄHTÄÄ? Tilanteiden ennakoinnin ja ennaltaehkäisyn näkökulmasta on tärkeää  aggressiivisuuden varhainen tunnistaminen ja aggressiokäyttäytymisen syiden ymmärtäminen. Aggressiotilanteessa näkyvissä vain jäävuoren huippu – mitä kaikkea pinnan alla, kun räjähtää?

Aggressiosta lapsen kielellä – miten opettaa puhua aggressiosta, siitä mitä tapahtuu kun ihminen suuttuu. Miksi kiukkuista ei kannata suututtaa lisää? Mikä saa aikaan aggression nousemisen? Miten voin ennaltaehkäistä kiukunpurkauksia? Kiusaamisen vaikutus aggressioon.

Aggressiivisuuden luokittelu – Liikennevalomalli käyttöön aggressiotilanteiden luokitteluun, suunnitteluun ja suunnitelmalliseen toimintaan aggressiotilanteissa.  Etäluento 2,5 h

SEIS! LOPETA! Toisen ihmisen aggressiivisuus saa aikaan uhatuksitulemisen kokemuksen. Mitä minussa tapahtuu, kun kohtaan aggressiota? Tietoa ja pohdintaa yhdessä stressireaktioista, oman tunnetilan hallinnasta, ammatillisesta vireystilasta, provokaatiosta sekä ammatillisesta ja tarkoituksenmukaisesta toiminnassa, kun kohdataan aggressiota ja haastavaa käyttäytymistä. Läsnäolon merkityksestä. Vain rauhallinen ihminen voi rauhoittaa.

Mikä on ammattilaisen tehtävä, kun kohtaa aggressiivisen ihmisen? Miten auttaa aggressiivista ihmistä rauhoittumaan ja säilyttämään kasvonsa haastavassa tilanteessa? Rauhoittavan sanattoman ja sanallisen vuorovaikutuksen keinoja. Käydään läpi ja kokeillaan erilaisia vuorovaikutuksen menetelmiä. Tasavertaisen ja rakentavan kohtaamisen elementtejä. Mitä kannattaa sanoa – harjoitellaan! Etäluento 2,5 h

JÄLKISELVITTELY, TILANTEISTAOPPIMINEN JA YHTEISÖLLISYYS.  Aggression, väkivallan uhkan ja väkivallan kohtaaminen työssä vähentää työhyvinvointia ja lisää stressiä. Nollatoleranssi väkivaltaan – arvot, motiivit, asenne! Millainen on turvallinen työyhteisö ja miten voin itse omalla toiminnallani vaikuttaa siihen, että jokaisella on turvallista olla koulussa ja päiväkodissa. Omat vahvuuteni aggression kohtaamisessa. Otetaan oppia aggressiotilanteista ja annetaan kokemuksen vaikuttaa tuleviin tilanteisiin rakentavasti.

Mitä aggressio, väkivallan uhka tai väkivalta tilanteen jälkeen? Tilanteen jälkipuinti työntekijöiden, aggressiivisesti käyttäytyneen, tilanteessa mukanaolleiden sekä mahdollisesti heidän huoltajien kanssa. Aggressiotilanteen kirjaaminen ja ilmoituksen tekeminen.

Aggressiotilanteiden kohtaamisessa yhteisöllisyyden merkitys korostuu – on tärkeää, että työyhteisössä on yhteinen kieli, osaaminen ja toimintatapa jokaisella ammattilaisella. Tunne, että minuun luotetaan, minua arvostetaan – luotan työkavereihini ja heidän osaamiseen. Tuen saamisen merkitys tilanteissa, silloinkin, kun en onnistunut toimimaan parhaalla ja tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Työn tarkastelua aggressiivisuuden ja haastavan käyttäytymisen kohtaamisen sekä omien voimavarojen ja yhteisöllisyyden näkökulmasta.

Miten ottaa käyttöön aggressioluentojen materiaalia työssä. Etäluento 2,5 h

Lisäkoulutuksena AVEKKI fyysiset harjoitteet lähikoulutuksena

FYYSISET HARJOITTEET – lähikoulutus. Fyysisen hallinnan käyttöönottaminen on oltava aina viimeinen keino aggressiotilanteissa. Kun puututaan fyysisellä hallinnalla tai siirtämisellä lapsen/nuoren itsemääräämisoikeuteen, tulee toiminnan olla aina hyvin perusteltua.

Koulutusta etäisyyksistä ja sijoittautumisesta aggressiivisuuden kohtaamisessa. Fyysisen hallinnan riskit ja vaarat. Fyysisiä harjoitteita pysäyttämiseen, irrottautumisiin erilaisista otteista ja itsensä suojaamiseen. Aggressiivisen ihmisen kivuton, hoidollinen ja ammatillinen fyysinen hallinta ja kuljettaminen eri tavoin – yksin, työparina ja kolmestaan.

Perustietoa lainsäädännöstä. Hallinnan riskit ja vaarat. Aggressiotilanteiden turvallinen hallinta. Itsensä puolustaminen. Kivuton ja hoidollinen, luottamusta rakentava fyysinen hallinta.

Koko aggressiokoulutuksen ja sen fyysisten harjoitteiden lähtökohtana on lisätä kaikkien ihmisten turvallisuutta. Harjoitteissa tärkeää on kokemuksellisuus, teorian ja käytännön toiminnan yhteensopivuuden ymmärtäminen sekä AVEKKIN periaatteiden konkretisoiminen ja ymmärtäminen. Kaikki teoria, ennaltaehkäisystä ja ennakoinnista, aggression oman itsen ymmärtämisestä ja vuorovaikutuksesta aggressiotilanteessa sekä tilanteiden jälkiselvittely ja tilanteista oppiminen ovat harjoitteissa läsnä ja koko fyysisen hallinnan perusta.

6 h tai 3 + 3 h. Tästä teoriaa 1,5 h ja 4,5 h fyysisiä harjoitteita. Etäpäivässä maksimi osallistujamäärä on 16.

Aggressiivisen lapsen kohtaamiseen liittyen on mahdollista järjestää etä- ja lähikoulutuksia myös lyhyempinä paketteina tai yhdistämällä useampia teemoja samaan luentoon. Järjestämme myös koulutuksia nuorten ja aikuisten aggression ja haastavan käyttäytymisen kohtaamiseen. Lisätietoja löydät täältä!

Jos kohtaat aggressiivista käyttäytymistä, väkivallanuhka- tai väkivaltatilanteita työpaikallasi, autamme mielellään koulutuksiemme ja luentojemme kautta. Kysy myös Avekki 1 peruskoulutuksen toteuttamisesta lähikoulutuksena työpaikallasi. Otathan yhteyttä – suunnitellaan ja toteutetaan koulutus, joka vastaa parhaalla mahdollisella tavalla juuri teidän työyhteisönne tarpeisiin!

p. 044 019 7496
minna.rimpilainen@mooli.fi

Minna on innostava kouluttaja, joka keskittyy vahvasti käytännön arjen kuvaamiseen teorian avulla. Koulutuksen miettiminen ja suunnittelu oli helppoa ja saimme helposti luotua yhteisen tavoitteen koulutukselle. Kahteen tuntiin etäkoulutusta mahtui valtavasti asiaa ja konkretiaa, jotka varmasti menevät käytäntöön meidän työyhteisössämme.

Iija Filén
Toimialajohtaja, harrastustoiminta
Suomen Nuorisoseurat ry

Asianosaava kouluttaja. Puhe selkeää. Ohjeet hyvin perusteltu. Oma käytännönkokemus -> varma ote. Kyselee, varmistaa. Kannustava tyyli.”

”Todella hyvä koulutus. Tästä sai varmuutta millä tavalla toimia, jos tilanne yllättää.”

”Kerrankin oli mielenkiintoinen kurssi. Hyvä puhuja ja osasi ”selittää” niin että ote ei herpaantunut. Tällainen kaikille suosittelen!”

”Asiantunteva kouluttaja, hyviä välineitä arkeen, toivottavasti ei tarvi käyttää 🙂 Juuri sitä asiaa, mitä koulutukselta toivoin.”

”Kiitos hyvästä AVEKKI koulutuksesta! Paljon tärkeää asiaa, josta meille jää paljon mietittävää tulevaan mm. uuteen kouluun. Oli mukavat 2 päivää”

”Asiantunteva kouluttaja, hyviä välineitä arkeen, toivottavasti ei tarvi käyttää 🙂 Juuri sitä asiaa, mitä koulutukselta toivoin.”

”Kiitos hyvästä AVEKKI koulutuksesta! Paljon tärkeää asiaa, josta meille jää paljon mietittävää tulevaan mm. uuteen kouluun. Oli mukavat 2 päivää”

Hyvä koulutus. Hyvin huomioitiin eri ikäisten kanssa työskentelevät. Olisi ollut tarpeellinen jo paljon aiemmin. Omaan kuntaan ohjeistukset saatava kuntoon.”

”Hyviä ja tarpeellisia työssäni. Olis hyvä kerrata uudelleen jonkin ajan kuluttua. Antoi vahvistusta mitä voi tehdä ja miten. Luo turvallisuutta miten toimia.”

”Ehdottoman tärkeä aihe, voi kun koko työyhteisö saisi saman opin kuin minä. Olet kouluttajana huippu; läsnäoleva, kuunteleva, hyväksyvä, selkeästi artikuloiva, rautainen ammattilainen.” Tanja Ikonen

”Erittäin selkeä ja hyvä koulutus. Keskustelut antoisia ja silmiä aavaavia. Fyysisestä harjoittelusta tuli itsevarmuutta. Pitäisi vain olla aina harjoitusta, että jäisi muistiin selkärankaan.”

”Erittäin hyvä koulutus. Asiaa oli sopivasti, oli helppo pysyä mukana. Keskustelua oli sopivasti, ei sille annettu liikaa tilaa, koska äkkiä olisi voinut lähteä väärille uomille. Selkeää puhetta ja ”esiintymistä”. Harjoitteet hyvät, tarpeeksi selkeästi ohjeet yms. Hyvin luit meitä ja meidän mielentilaa. Hyvin palautit aina takaisin asiaan. Ehdottomasti suosittelen kaikille.”

”Olen saanut paljon hyötyä tietoja. Suuri kiitoksia. Olet tosi ihana kouluttaja.”

”Hyvä ja monipuolinen kurssi. Mukava kun oli tilaa keskusteluille ja kokemusten jakamiselle.”

Julkaistu Jätä kommentti

NÄYTTELY: Luovuuden lähteellä

Koulutuskeskus Mooli sai TAIKEn apurahan vuodelle 2020 hyvinvointia tukevan taidetyöskentelyn järjestämiseen Rovaniemen sairaalakoulussa ja LSHP:n Lasten- ja nuortenpsykiatrialla. Olemme koonneet upeista teoksista näyttelyn ja se avataan Lapin keskussairaalan näyttelytilassa 20.2.2021. Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan seikkailuumme ja sen kuvien ja värien maailmaan!

Julkaistu Jätä kommentti

Auringon höyhen: Taputtavat kädet

Auringon höyhen verkkokurssi

Alla pieni tehtäväpari – tehtävä on maistiainen Auringon höyhen verkkokurssilta, jossa kalenterin luukkujen verran yhteisiä tehtäviä äideille ja lapsille.

Auringon höyhen -verkkokurssi on rakennettu tukemaan äitiyttä ja lapsen ja äidin välistä yhteyttä erilaisten luovien tehtävien avulla. Yhdessätekemisen hetket luovat vahvan, lämpimän suhteen vanhemman ja lapsen välille. Hetket ovat lahja lapselle, mutta ne antavat paljon myös vanhemmalle itselleen.”

Kurssin ohjaaja Minna Rimpiläinen

Istutaan tänään ensin hetkeksi lattialle – tai matolle tai jumppamatolle. Voitte istua äidin kanssa vastakkain tai vierekkäin, kummin vain tuntuu kivemmalta. Voitte joko kuunnella ja tehdä samalla tai vain lukea ja taputtaa <3

Tänään meillä on taputtavat kädet. Ne taputtavat hellästi. Ne tarkoittavat taputuksellaan, että olet hyvä tyyppi. Että olet kiva ja sinun kanssa on hyvä olla.

Nostetaan kädet ensin ylös ja taputetaan pään päälle. Voit vaikka sanoa samalla, että olen kiva ja siksi minä taputan.

Taputa pään päältä, taputa hiukan pään takaa ja poskiasi. Taputa sitten toisella olkapäitäsi. Olkapäät ovat siellä, mistä kädet lähtevät. Kun taputat olkapäitäsi, voit taputtaa siten, että kädet menevät ristiin edessäsi tai muuten.

Taputa sitten toisella kädellä toista kättäsi alkaen ylhäältä kädestä ja pitkin matkaa kämmeniin ja sormiin saakka. Sitten vaihda niin, että myös toinen kätesi saa taputukset koko käsivarsiin, kämmeniin ja sormiin saakka. Sitten taputa mahapuoli sinua taas kummallakin kädelläsi. Yllätkö taputtamaan selkääsi, se on vähän hankalaa, mutta taputetaan selkää niin hyvin kuin ylletään. Sitten taputa vielä jalat aivan kokonaan. Voit koukistaa jalkoja ylöspäin, niin mahdut taputtamaan myös jalkojen alapuoleltakin.

Miltä nyt olo tuntuu? Olet taputtanut itsestäsi esiin taiteilijan. Olet ihan kokonaan taiteilija nyt.

Taputtavat kädet – Luovuustehtävä

Tänään tarvitsemme ison paperin tai pahvin. Jos isoa paperia ei ole valmiina, voitte teipata vaikka kaksi tai neljä kopiopaperia yhteen papereiden takaa. Tarvitsemme myös värikyniä, puuvärit sopivat hyvin tähän tehtävään.

Valitkaa sitten kumpikin yksi värikynä. Laittakaa vuoronperään käsi paperille ja lähtekää piirtämään käden ääriviivat paperille. Sitten toisen käsi ja jälleen ääriviivat käsille. Ja taas toisen käsi ja ääriviivojen piirtämistä jne. Aina vain uusi käsi ja uusi käsi. Voitte välillä vaihtaa erivärisen kynän ja jatkaa piirtämistä. Piirtäkää niin monta kättä, että ne eivät mahdu olemaan enää vierekkäin, vaan käsien ääriviivat menevät paperilla ristiinrastiin.

Lähtekää sitten tutkimaan, minkälaisia muotoja viivojen keskeltä löytyy. Ottakaa värikynät ja lähtekää värittämään muotoja. Jos menee viivan yli, se ei haittaa. Joskus menee sillälailla ja siitä tulee vain erinäköinen lopputulos. Joskus voi olla, että kun yhdessä väritetään, osa alueista voi olla väritetty viivojen ja muotojen sisältä tarkasti ja osa taas ohi viivojen. Siitä tulee elävännäköinen lopputulos!

Lopuksi pysähtykää katsomaan, mitä kaikkea löysitte viivojen joukosta. Onko siellä jotain, joka kaipaisi saada silmät tai suun tai molemmat? Piirtäkää nämä vielä.

Nyt taideteos on valmis – löytyykö sille paikka seinältä, jossa voitte sitä käydä katsomassa?

Taputtavat kädet -tehtävä on pieni maistiainen äitien ja lasten yhteisestä Auringon höyheniä -verkkokurssista – löydät lisää tietoa kurssista täältä!

Julkaistu Jätä kommentti

Pieni löytöretki luovuuteen -tehtävä

Tämä luova ja vapauttava tekniikka kutsuu sinua nyt leikkimään värien kanssa. Se kutsuu etsimään, tunnustelemaan, kokeilemaan ja löytämään ihmeitä. Se kutsuu tunnustelemaan omia luovuuden siipiä tai sukeltamaan Luovuuden lähteeseen.

Tarvitset Pienelle löytöretkellesi maaleja – tavalliset vesivärit, akvarellivärit ja akryylimaalit sopivat kaikki tekniikkaan hyvin. Paperiksi käy halvempi akvarellipaperi ja steinerpaperi. Jos käytät tavallisia vesivärejä tai akvarellivärejä, tavallinen kopiopaperi tai hiukan vahvempi paperi sopii paremmin. Tarvitset lisäksi maalausalustan, pensselin ja vesikipon. Kun teoksesi on kuivunut, tarvitset tussin tai puuvärin.

Askeleet tehtävässä voivat kulkea seuraavalla tavalla. Aina voit myös hypätä siivillesi tai sukeltaa ja soveltaa – olet itse maalauksesi pomo ja vain sinä voit päättää, miten tämä etenee <3 kokeilla yhdellä tavalla ja sitten taas toisella tapaa. Näin löydät sinun oman tapasi tehdä pienen löytöretken luovuuteen!

ASKEL 1 KASTELE PAPERI

Jos käytät vahvempaa paperia, kastele se molemmilta puolilta. Jos käytät ohutta paperia (esim. kopiopaperi), kastele paperi vain toiselta puolelta tai jätä kastelematta ja maalaa märällä maalilla.

ASKEL 2 MAALAAMINEN

Maalaa paperille värejä ilman, että mietit minkälaisia muotoja ja kuvioita värit muodostavat paperille. Voit testata maalaamista eri tavoin. Isompia alueita, pienempiä yksityiskohtia. Tummempaa maalia, vaaleampia sävyjä. Maalata vain kahdella värillä, maalata useammalla värillä. Maalata koko paperin ja maalata vain osan paperia. Jos teet maalauksen akvarelliväreillä, käytä paksusti ja “löysästi” maalia.

ASKEL 3 RYPISTÄMINEN JA OIKOMINEN

Taita paperi tiiviisti puoliksi. Tunnustele – jos paperi tuntuu kuivalta, kastele se taitettuna uudestaan. Rypistä sitten paperi summanmutikassa. Voit rypistää aivan ryttyyn ja myttyyn tai vain vähemmän. Sitten oikaise paperi. Voit oikaista aivan suoraksi tai jättää sen sopivan ryppyiseksi. Rypistäessä ja oikaistaessa paperi saattaa revetä. Se kuuluu rajuun tekniikkaan ja elävöittää lopputulosta. Aseta maalaus kuivamaan.

ASKEL 4 PIIRTÄMINEN

Kun teoksesi on kuivanut, pysähdy uudestaan sen äärelle. Sulje hetkeksi silmäsi, jos se on mahdollista. Tutki maalausta käsilläsi – Tunnustele sormillasi, kämmenelläsi. Mitä tunnet?

Avaa sitten silmäsi. Anna katseen kulkea maalauksessa. Millaisia tunnelmia maalauksesta löydät? Löydätko jotain tuttua? Jotain mielenkiintoista? Miltä liikkuminen maalauksessa tuntuu?

Ota tussi tai puuvärikynä. Katso vielä hetken aikaa maalaustasi. Millaisia muotoja maalauksesta löydät? Anna kynäsi piirtää ääriviivoja. Voit antaa kynän seurata värien tai ryppyjen muodostama muotoja ja alueita. Pysähdy välillä katsomaan ja jatka sitten työskentelyäsi.

ASKEL 4 VALMISTA

Aseta valmis teoksesi seinälle ja pysähdy katsomaan sitä – Mitä olet löytänyt? Miltä tuntuu katsoa omaa löytöretkeäsi?

Löytöretkesi jatkukoon –
Olet lämpimästi tervetullut mukaan Luovuuden lähteen verkkokursseille!

Julkaistu Jätä kommentti

Maata näkyvissä! Elämäntaiteilijan kevätpäiväkirja

Kun tänään ajelin kohti kotia, yhtäkkiä sen huomasin: Maata on näkyvissä jälleen! Olemme purjehtineet läpi valkoisen kylmän talven. Olemme purjehtineet läpi kynttilöiden lempeän valon ja on Kevään aika. Me selvisimme.

Elämäntaiteilijan kevätpäiväkirja kuljettaa sinua mukanaan lempein askelin ja auttaa ottamaan vastaan kevään muutokset pieninä annoksina. Elämäntaiteilijan kevätpäiväkirja auttaa sinua pysymään kevään matkassa ja olemaan valmis kesän kanssa yhtä aikaa.

Ota siis itsellesi pieni kirjanen – sellainen, jonka sivut ovat valkoiset kuin talven lumi ja odottavat sinun jättävän jälkesi sivuilleen. Varaa kirjan viereen akvarellivärit ja/tai puuvärit ja/tai öljypastellivärit ja/tai mitkä vain värit tai maalit sinulla sopivasti ovat saatavilla näppärästi.

Kevään ajan voit antaa kevätpäiväkirjasi ja kynät ja maalit olla valmiina kättesi ulottuvilla.

Suuntaa hetkeksi askeleesi ulos kevääseen. Pysähdy kevään luokse. Anna itsellesi lupa olla tässä ja nyt aivan rauhassa. Keskity hetken ajaksi tuntemaan jalat maassa. Keskity tuntemaan kehosi. Keskity olemaan läsnä kehossasi. Voit sulkea hetkeksi silmäsi, jos se tuntuu sinusta hyvältä.

Anna aistisi avautua aistimaan ja tuntemaan kevään valo, tuulen henkäys, tuoksut. Anna aistiesi ja mielesi avautua kevään hetkelle. Anna itsellesi lupa tuntea tunne, jonka kevät juuri nyt sinussa herättää.

Tunne ja aisti kevättä sinulle sopiva hetki. Keskity lopuksi hetkeksi vain omaan hengitykseesi.

Palaa sitten Elämäntaiteilijan kevätpäiväkirjan äärelle ja anna kevätkokemuksesi siirtyä sivulle värein, muodoin ja kuvin. Voit toistaa saman tehtävän huomenna, ylihuomenna ja jatkaa sitä koko kevääsi ajan kesään asti.

#minnarimpiläinen #aurinkopuro #koulutuskeskusmooli #luovuudenlähde #elämäntaide #löytöretkelläitseen

Julkaistu Jätä kommentti

Kukat puhuvat

Aurinkopuro_Päivänkakkaraniitty.jpg

Tienpientareet ja niityt hehkuvat kesän väreissä. Imen itseeni suloisia sävyjä ja tuoksuja.

Kukat nostavat pintaan kukkamuistoja.

Läheisen hautajaisiin keräsimme valtavan määrän päivänkakkaroita. Ne toivottivat oven pielissä vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Päivänkakkaran valkeat laitakukat ikään kuin keräsivät kaiken kaipauksen ja surun lämpimänkeltaiseen kehräänsä. ”Kuinka voisi olla poissa se, jonka kaipaus kantaa keskellemme vahvoilla käsivarsillaan?” (Niilo Rauhala)

Päivänkakkaran kukkia repimällä laskettiin, rakastaako vai eikö rakasta.

Mökillä teimme kukkakävelyitä läheiselle niitylle. Kimalaisten pörrätessä ympärillämme keräsimme kimpuksi kissankelloa, niittyleinikkiä, siankärsämöä, puna-apilaa ja metsäkurjenpolvea. Kuistin pöydällä tämä posliinikannuun laitettu kesäkimppu ilahdutti päivän tai pari, kunnes pöytäliinalle alkoi tipahdella värikkäitä terälehtiä.

Juhannusruusun makea tuoksu nousee mielessäni ylitse muiden. Kermanvalkeiden kukkien auetessa kokoonnuimme viettämään juhannusta yhdessä sisarusten ja serkusten kanssa. Kun juhannuskokko räiskyi kivilaiturin päässä, lauloimme rannalla isäni sanoittaman ja säveltämän laulun ”suvituuli rannalla soi”.

Kukat ilahduttavat ja lohduttavat. Ne puhuvat, ja niille voi puhua. Kukilla on kaikki tunteet terälehdissään.

Mikä kukka kuvastaa parhaiten sinua? Mikä on lempikukkasi? Mitä kukkia sinä kasvatat muistoissasi ja mielessäsi?

#sanasiivet #eheyttäväkirjoittaminen #assosiaatiokirjoittaminen #kaijamäättä #aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #mooli

Julkaistu Jätä kommentti

Villi kesä

Villikesä_Aurinkopuro_Mooli

Kesä yllätti meidät. Se saapui luoksemme odotettua aikaisemmin. Ei hiipinyt hissukseen vaan rymäytti sisään ujostelematta ja isolla innostuksella ja hurmiolla Se tupsahti sisään kuin kyläilemään kutsutta vieras, joka erehtyi päivästä. Tulikin jo tänään, kun piti tulla vasta huomenna. Keskelle keskeneräisyyttä. Toi tuliaisena vihreyden ja vehreyden, villin kasvun ja lempeän lämmön.

Kesä kaappasi  mukaansa. Se sai aikaiseksi kuhinan ja kukoistuksen.

Keskellä luonnon villiä heräämistä ja värien ilotulitusta ihmisolennot tempautuivat kuin varkain mukaan elämänilon pyörteisiin.

Miten kepeää ja kohottavaa elämä voikaan olla.

Mitä kesän villeys on villinnyt sinussa? Olisiko mahdollista antaa itsesi villiytyä vielä enemmän? Kutsuisit itsestäsi esiin jotakin sellaista, joka ei jaksaisikaan enää odotella sopivaa ja soveliasta hetkeä. Yllätysvillitse itsesi!

#merjariittahämäläinen #elämäntaidekouluilo #aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #mooli

Julkaistu Jätä kommentti

Astu villiyrttien maailmaan

Villiyrtit_Aurinkopuroblogi_koulutuskeskusmooli1

Avaa ulko-ovi ja astu kynnyksen yli kevääseen, pajulinnun lauluun, sammakon kurnutukseen, hiirenkorvien vihreään ja mullan tuoksuun. Astu villiyrttien maailmaan.

Samoilu luonnossa saa uuden, ihanan ulottuvuuden, kun noukit polun varrelta tuoreet ruokavärkit mukaasi. Voikukan sileäreunaiset pikku lehdet, maitohorsman parsat ja nokkosen lehdet – siellä ne odottavat poimijaa.

Maitohorsman, tutun rentunruusun maku on kovin samanlainen kuin parsassa. Syötäväksi kelpaavat nuoret versot. Kypsennä maitohorsman parsoja pannulla voissa tai oliiviöljyssä parin minuutin ajan. Sirottele pinnalle hyvää suolaa – ja nauti vaikka mehevän pihvin kanssa.

Voikukka on todellinen vitamiinipommi.  Siinä on peräti 10 kertaa enemmän ravintoaineita kuin kaupasta ostetussa lehtisalaatissa, ja se on täysin ilmaista. Monissa Euroopan maissa voikukkaa pidetään hienona gourmet-ruokana, ja torilta ostettaessa siitä saa maksaa paljon. Sitä viljellään salaattikasvina.

Kun haukkaat tuoretta voikukan lehteä ja perään rucolaa, huomaat varmasti, että voikukka pärjää kilpailussa oikein hyvin. Pienet, uudet ja melko sileälaitaiset lehdet maistuvat parhaalta.

Heittäydytään yhdessä hakemaan terveyttä ja hyvää oloa luonnosta – hortoilemaan!

#sanasiivet #eheyttäväkirjoittaminen #assosiaatiokirjoittaminen #kaijamäättä #aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #mooli

Julkaistu Jätä kommentti

Metta -meditaatio

Olet ehkä kuullut joskus sanan metta tai kuullut puhuttavan metta-meditaatiosta. Sana metta merkitsee lempeyttä, ystävällisyyttä, rakastavaa läsnäoloa. Metta-harjoituksessa avaat sydämesi muille, mutta myös itselle.

Tee yksinkertainen, luova metta-harjoitus:

Piirrä paperille kymmenen sydäntä omalla sydänkäsialallasi. Anna sydänviivojen syntyä hitaasti ja lempeydellä. Tunne kehossasi lempeyden ja rakkauden liike.

Kun sydämet ovat paperilla, katsele niitä hetki. Kirjoita sydänten sisälle tai ympärille kauniita asioita itsestäsi.

Viivy tänään sydämessäsi.

#merjariittahämäläinen #elämäntaidekouluilo #elämäntaide #aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen  #koulutuskeskusmooli

Julkaistu Jätä kommentti

Uudet tavat avaavat uusia ovia

Uudet tavat avaavat_ Aurinkopuro_koulutuskeskusmooli

Törmäsin somessa lainaukseen ”Vanhat tavat eivät avaa uusia ovia.” Tämän oivalluksen edessä oli pakko pysähtyä. Niin totta!

Oletko koettanut muuttaa elämäntapojasi? Tuntuuko sinusta, että olet kuin ohjelmoitu toimimaan niin, että automaattisesti ohjaudut jonnekin ei niin toivottuun tilaan?

Erilaiset ärsyke-reaktio -mallit ohjaavat meitä ja toimintaamme. On hyvä tiedostaa, että kyse on paljon enemmästä kuin valinnasta, syötkö pullan vai porkkanan.

Voit nimittäin itse muokata aivojasi, ne ovat plastiset, muuttuvat ja mukautuvat. Voit auttaa pientä limbistä järjestelmääsi kohentamaan oloasi, kun ajattelet ja käyttäydyt toisin kuin ennen. Voit ruveta korjaamaan aivoissasi syntyneitä virhekytkentöjä. Kun limbinen järjestelmäsi ja aivosi muuttuvat, elämäntapasi muuttuu ihan luonnostaan terveyttäsi ja hyvinvointiasi tukevaan suuntaan. Myös sinä muutut!

Kaikki se, mitä teet samalla tavalla kuin ennen, vahvistaa vanhoja hermokytkentöjäsi ja tapojasi. Kaikki se, minkä teet uudella tavalla, on luomassa aivoihisi uusia yhteyksiä ja avaamassa elämääsi uusia mahdollisuuksia.

Kun alat tehdä elämässäsi asioita toisin kuin ennen, saat aikaan positiivista säpinää aivoissasi – syntyy uusia terveitä synapsiyhteyksiä, ja käyttämättömiä kuihtuu pois. Aivot tykkäävät vaihtelusta.

Ota mielikuvitus avuksesi. Riko rutiineja. Vaihda kotona ja työpaikalla huonekalujen paikkaa. Siirry ruokapöydässä oven puolelle, jos tähän asti olet istunut ikkunan vieressä. Pidä lusikkaa syödessäsi ”väärässä” kädessä. Kulje työpaikalle toista reittiä kuin ennen. Ilmoittaudu uudelle, ihmeelliselle kurssille. Aloita harrastus, josta et ole osannut edes haaveilla.

Katkaise negatiiviset ajatukset. Ajattele itseäsi lempeästi ja rakastaen. Pidä itsestäsi hyvää huolta – olet sen arvoinen.

Uudet tavat avaavat uusia ovia!

Tehtävä: Mieti, miten voit rikkoa rutiinejasi – ja toteuta ideat. Jaa niitä muidenkin iloksi.

#sanasiivet #eheyttäväkirjoittaminen #assosiaatiokirjoittaminen #kaijamäättä
#aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #koulutuskeskusmooli

Julkaistu Jätä kommentti

Erityinen lahja

Erityinen lahja_Aurinkopuro_koulutuskeskus_mooli

Minä uskallan astua uuteen,
koska en halua enää elää vanhassa.
Minä uskaltaudun
vieraaseen ja epätavalliseen,
sen tuskiin ja sen iloihin.
Minä haluan tietoisesti
asettua alttiiksi muutoksille
ahdingosta ja epävarmuudesta
välittämättä.
Minä kohtaan vaatimukset,
taistelen pelkoni kanssa
ja päästän mielikuvitukseni valloilleen.
Minä kerin itseni auki
ja uskallan ottaa selvää,
mitä kaikkea minussa vielä nukkuu.
Ulrich Schaffer

Runo laskettiin käteeni aamulla mennessäni töihin, paperinpalalle raapustettuna. Siitä on nyt kuusi vuotta aikaa. Minä kiitän. Osa Ulrich Schafferin runosta on  kulkenut mukanani nämä vuodet, rohkaissut löytöretkelle. Löytöretkelle itseen ja löytöretkelle elämän ihmeisiin.

Paperinpalanen on putkahdellut esiin uskomattomiista paikoista. Se on tipahtanut kirjan välistä, löytynyt lompakosta, teepannun alta. Lopulta se on päässyt mukaan voimatauluuni. Sisälleni ovat jääneet soimaan sana – matkakumppanit – aluksi arasti kysellen, vähitellen voimistuen.

minä uskallan
minä uskaltaudun
minä kerin itseni auki ja uskallan ottaa selvää,
mitä kaikkea minussa vielä nukkuu

Nämä ovat vahvoja sanoja ja herättävät vahvoja tunteita. Ne lähettävät hiljaista taianomaista voimaansa. Toivon, että nämä sanat kannattelisivat myös sinua matkallasi. Toivon sinulle ihanan antoisaa matkaa, matka on kuitenkin tärkein!

Ehkä sinullakin on jokin voimalause tai runo, joka on kulkenut rinnallasi elämäsi eri vaiheissa. Putkahtanut esiin uudestaan ja uudestaan. Runo tai mietelause, jonka sanat soivat päässäsi, kun kuljet omalla löytöretkelläsi. Mikä on sinun voimalauseesi tai runosi?

#riittaliukko #aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #koulutuskeskusmooli

Julkaistu Jätä kommentti

Kevään ensimmäinen perhonen

Aurinkopuro_Kevät_Koulutuskeskus_mooli

Tehtävässä tarvitset pensselin, maalit (esim. akryylivärit tai akvarellivärit), vesikipon ja maalaamiseen sopivaa paperia

Peipon laulu, mullan tuoksu, kevään ensimmäisen perhosen värikkäiden siipien lepatus. Mikä tuo sinulle kevään, kesän keskelle talvea silloin, kun lumi sulaa puroiksi?

Auringon valo lämmittää jo, vaikka tuulee. Asfaltti on sula, maa vieressä valkoisen, hohtavan kinoksen alla. Joentörmäkin on sula, aurinko saanut voiton pakkasesta ja tuulesta. Kesän ensimmäinen perhonen lepattaa lumikinoksesta mullan tuoksuun.

Mikä on kevään tunne? Se voi olla ilo, riemu, innostus. Se voi olla suru, kaupaus, pahkahduttava tuskakin. Se voi olla jotain aivan muuta, sinulle omaa kevättunnetta.

TEHTÄVÄ: Kevät-maalaus

Mieti hetki kevääsi tunnetta ja väriä. Mikä on sinun kevääsi väri? Valitse sitten maaleistasi kevään värisi ja ala maalata kevättäsi paperille –

Kastele pensseli reilusti veteen ja ota maalia märällä pensselillä. Anna märän maalin muodostaa viivaa, pintaa, kuviota paperille. Pese sitten pensseli ja jatka levittämällä maalia pelkällä märällä pensselillä. Ota pensseliin lisää maalia, jatka eteenpäin maalaamista. Ja jälleen värin levittämistä pelkällä pensselillä ja vedellä. Pysäytä työskentelysi välillä ja siirry katsomaan työtäsi kauempaa. Jatka maalaten, levittäen väriä ja pysähdellen niin kauan kuin sinusta tuntuu hyvältä.

Kun olet valmis, katsele kuvaasi. Mitä näet? Miltä sinusta tuntuu, kun katsot maalaustasi?

#minnarimpiläinen #aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #koulutuskeskusmooli

Julkaistu Jätä kommentti

Rentoutus hoitaa mieltä ja kehoa

Aurinkopuro_Rentoutus_hoitaa_mielta_ja_kehoa

Sormeni kulkevat painekyllästettyjen lautojen hiekkaisissa urissa. Suljen silmäni, ja heleänsininen taivas katoaa. Kuulostelen itseäni. Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Tunnen kovan laiturin kehoni alla. Aurinko lämmittää ihanasti poskiani. Ajatukset käväisevät aamupäivän koulutuksessa.

Vedän nenän kautta ilmaa sisään, syvään. Puhallan hitaasti ulos, keuhkot tyhjiksi. Jatkan hengittelyä, mutta vedän ilmaa sisään yhä syvemmin. Ja puhallan ulos yhä voimakkaammin, vielä muutaman kerran.

Avaan silmäni. Oloni on virkistynyt ja rento, eikä siihen tarvittu kuin pieni harjoitus.

Missä vaan voi rentoutua, ja tästä minirentoutuksesta on sinunkin helppo lähteä liikkeelle.

Ota aikaa itsellesi, ja opettele tärkeä rentoutuksen taito. Stressata jokainen osaa ihan luonnostaan, mutta tervehdyttävä rentoutus vaatii säännöllisen harjoittelun.

Rentoutuminen on tila, jossa käännyt kohti itseäsi. Tutustut paremmin omaan itseesi, tunteisiisi ja ajatuksiisi.

Rentoutuminen hoitaa mieltä ja kehoa. Sen vaikutukset ulottuvat kaikkialle: lihaksiin, autonomiseen- ja ääreishermostoon, immuniteettiin ja sisäeritysjärjestelmään.

Säännöllinen rentoutus tuo tyytyväisyyttä ja lisää mielihyvähormonien eritystä. Se vähentää stressiä ja ahdistusta, kipuja ja unettomuutta sekä auttaa palautumaan rasituksesta. Jo kymmenen minuutin päivittäinen rentoutus muuttaa ihmisen aivotoimintaa.

Rentoutusmenetelmiä on monenlaisia, varmasti sinäkin löydät omasi. Voisiko kehoskannaus olla se sinun juttusi? Voit halutessasi laittaa rauhallisen musiikin soimaan hiljaa taustalle.

Kehoskannaus: Asetu rauhalliseen paikkaan, hyvän olon asentoon. Käy kehosi läpi kohta kohdalta, niin tarkkaan kuin itse haluat, ikään kuin skannaten ja rentouttaen sen ajatuksissasi.

Voit sanoa mielessäsi: pääni ja kasvoni tuntuvat rennoilta ja lämpimiltä. Kaulani ja niskan lihakset rentoutuvat. Hartiat ja käsivarret, ranteet ja sormet. Rinta ja selkä. Vatsa. Pakarat ja reidet. Polvet ja sääret. Nilkat,varpaat ja jalkapohjat. Ihan siinä järjestyksessä kuin koet luontevaksi. Päivä päivältä tämä käy helpommin, ja huomaat rentoutumisen hyvät vaikutukset itsessäsi.

Ohjattuja rentoutuksia/meditaatioita löytyy mm. Youtubesta sekä Oivamielen ja Suomen Mielenterveysseuran sivuilta.

Tutustu myös Tarinarentoutuksiin!

#sanasiivet #eheyttäväkirjoittaminen #assosiaatiokirjoittaminen #kaijamäättä

#aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #mooli

Julkaistu Jätä kommentti

Elämän laatua -tehtävä

Aurinkopuro-elämän-laatua-koulutuskeskus-mooli

Minkälaista laatua kaipaat elämääsi?
Katsele ja tunnustele hetki alla olevia sanoja:
LÄSNÄOLO
SYVÄ KUUNTELU
AVOIMUUS
MYÖTÄTUNTO
ROHKEUS
VASTAANOTTAVAISUUS
INNOKKUUS
UTELIAISUUS
AITOUS
SPONTAANIUS
LEIKKISYYS
KUNNIOITUS
LUOTTAMUS
Mitä laatua näistä haluat vahvistaa itsessäsi? Mitä kaipaat elämääsi? Voit sulkea hetkeksi silmäsi ja antaa kaipaamasi laadun tuntua kehossasi. Valitse sitten yksi näistä elämän laaduista.
Kun olet tehnyt valintasi, kirjoita sana pienelle paperille kauneimmalla mahdollisella omalla käsialallasi. Kirjoita se värillä, jonka tunnet vahvistavan valitsemaasi laatua.
Voit vielä koristella sanaa, leikitellä sen kanssa. Anna kaipaamaan laadun elää ja vahvistua itsessäsi.
Sijoita elämänlaatu -teoksesi paikkaan, jossa voit nähdä sen mahdollisimman usein.
#elämäntaide #elämäntaidekouluilo #merjariittahamalainen
#aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #koulutuskeskusmooli

Julkaistu Jätä kommentti

Kiitollisuusvarpaat

Tarvitset paperin ja värikyniä.

Tervehdi varpaitasi. Tutki niitä vähän aikaa. Heiluttele niitä. Oletko kiitollinen varpaistasi?

Valitse sitten värikynä ja ota paperi esille. Piirrä vapaasti kuva jalkapohjistasi ja varpaistasi. Voit myös asettaa paperin lattialle, astua paperille ja piirtää paljaiden jalkapohjien ääriviivat siihen.

Huomaatko, varpaasi ovatkin tänään kiitollisuusvarpaita? Tutkaile kuvasta varpaitasi ja nimeä niitä, kiitollisuusvarpaita. Löydätkö kiitollisuusnimet niille? Kuppi kahvia, aurinko, sade, linnunlaulu.

Voit löytäää kiitollisuuden aiheita jatkamalla lausetta: “Olen kiitollinen, kun…”. Aina ei ole helppoa löytää asioita, joista on kiitollinen. Tällöin voit jatkaa lausetta: “Olen onnellinen, kun…” Minkälaisia nimiä varpaasi saavat? Kirjoita ne paperille varpaiden kohdalle.

Kun varpaasi ovat tulleet nimetyksi ja haluat kirjata lisää löytämiäsi asioita, voit jatkaa jalkapohjiin, kiitollisuusjalkapohjiin. Voit jatkaa kirjaamistasi myös jalkojesi ympärille, maahan, jolla ne astelevat.

Tänään on tärkeää huomioida varpaitasi, kiitollisuusvarpaita.

#riittaliukko #aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #koulutuskeskusmooli

Julkaistu Jätä kommentti

Huijaa aivojasi

Aurinkopuro-huijaa-aivojasi-kaija-määttä

Varhainen aamu ja auton ikkunat jääkerroksen peitossa. Ei uskoisi, että on huhtikuu. Puristan skrapaa kädessäni. Ikkunaan syntyy repaleinen, juuri havaittava aukko. Vedän turvavyön kiinni. Alan vauhdikkaasti peruuttaa ja… takaa kuuluu tömähdys. Jokin rautakangen tapainen yrittää asettua kehooni. Saan kuulla, että poikani mersusta loppui edellisenä iltana bensa hiukan ennen tavanomaista parkkipaikkaa. Hän tulee laittamaan autoni roikkuvan takapuskurin paikalleen, ja pääsen jatkamaan matkaa.

Päästyäni isommalle tielle suoristan ryhtini ja hengitän muutaman kerran rauhallisesti. Huomaan, että jää on kokonaan kadonnut auton ikkunoista. Vedän suutani puoliväkisin hymyyn. Mietin, miten helppo aivoja on huijata. Ne kun eivät tiedä, hymyilenkö tahattomasti vai tietoisesti.

Katselen peltoja, joiden päältä lumikuorrutus päivä päivältä hupenee. Aurinko saa metsän reunan hehkumaan, ja minun on keskeytettävä työmatka, että saan tallennettua näyn kännykkään. Jään hetkeksi fiilistelemään värisävyjä ja sinitiaisen laulua. Pikku hiljaa oloni kohenee. Vedän sisääni lähdeveden tuoksuista ilmaa.

Jatkaessani matkaa ajatukset kulkeutuvat lämpimään hetkeen kuukausien taakse. Astelen paljain jaloin dyyneillä, varpaat uppoavat hienoon hiekkaan. Pakkasaamussa, auton istuimella, tunnen auringon lämmön ja pienen lapsenlapsen pehmeän käden omassani. Kuulen meren kohinan. Näen rantaan vyöryvät vaahtopäät. Hiukset ja rantamekon helmat hulmuavat kilpaa.

Kun saavun työpaikalle, oloni on suorastaan euforinen. Hyräilen.

Tiedätkö, että aivoni eivät huomanneet, että kokemus oli muisto? Kun eläydyin tuohon menneeseen hetkeen, aivot saivat kokemuksen tässä ja nyt.

Huijaa sinäkin aivojasi!

#aurinkopuro #luovuudenlähde #löytöretkelläitseen #elämäntaide #mooli  #sanasiivet #eheyttäväkirjoittaminen #assosiaatiokirjoittaminen #kaijamäättä

Julkaistu Jätä kommentti

Aurinkopuron bloggaajat

Auriknkopuro-bloggaajat-koulutuskeskus-mooli

Aurinkopuro-Merja-Riitta-Hämäläinen-MooliMerja-Riitta Hämäläinen

Pienenä tyttönä rakastin istua ’aikuisten piirissä’ kuuntelemassa tarinoita, joita suuressa suvussani kerrottiin aina, kun oltiin yhdessä. Aistin tunnelmia ja tarkkailin kehojen kieltä. Lapsen mieleni rakensi ehjän kudoksen kuulemastaan ja näkemästään. Muistot tallentuivat värikkäiksi kuviksi.

Minusta tuli opettaja, luova ja kokeileva opettaja. Minusta tuli terapeutti,  luova vierelläkulkija, innostaja. Kuljen ja pysähdyn ihmisten kanssa, kuuntelen, jaan, ihmettelen. Minulle elämä on yhdessä olemista, jakamista, kertomista ja kuulemista. Kutsun ihmisiä luovuuden ja leikin tilaan. Minulla on vahva luottamus luovuuteen elämää ylläpitävänä voimana. Voit käydä tutustumassa toimintaani sivuillani www.elamantaidekouluilo.fi. #merjariittahämäläinen #elämäntaidekouluilo

 

Koulutuskeskus Mooli_Luovuuden_Lahde_Riitta_LiukkoRiitta Liukko

Elämässä on lempeyden ja myötätunnon aika. Pinkki tausta, hieman lilaa, kultaiset kehykset.

Pitkä matka lapsuudenkodin öljyvärin ja tärpätin tuoksusta tähän hetkeen. Logoart ja Elämäntaide opinnot, kurssit, webinaarit ja löytämäni ihanat kirjat antavat jatkuvasti lisää ymmärrystä. Ymmärrystä, miten luovuutta avaamalla voi lempeästi, leikkisästi tukea ihmistä löytämään elämänsä hyvinvoinnin lähteitä. #riittaliukko

 

 

Minna Rimpiläinen

Lunta sataa. Pehmeitä valkoisia hiutaleita. Ne leijuvat tuulen keinussa kevyesti alas valkoiseen hankeen. Niin näkymättömiä maisemassaan. Niin merkittäviä.

Olen Elämäntaidekouluttaja ja Logoart -taideterapiaohjaaja. Taiteen maisteri ja kouluttaja aggression kohtaamiseen. Tuotesuunnittelija ja tekstiilitaiteilija. Luovuus ja ihmisten kohtaaminen ja auttaminen työssä ja arjessa antavat elämälle sisällön, merkityksen. Rakastan monipuolista työnkuvaani. Koen jokaisen osa-alueen tuovan näkökulmaa toiseen, rakentavan kokonaisuutta. #minnarimpiläinen

 

 

Kaija-Määttä-Aurinkopuro-MooliKaija Määttä

Aamun sarastaessa kaadan kuppiini vaaleaksi blendatun luomukahvin. Nautin tästä hetkestä, kun ympärillä on vielä aivan hiljaista. Tuoksuvan kahvikupin ääressä selaan viimeiset somepäivitykset ja vastaan sähköposteihin.

Yhteystietoihini kirjoitan esiopettaja tai Sanasiivet. Yrittäjyys on minulle palvelukustantamista, vapaata kirjoittamista, sanataideohjausta, kouluttamista – ja unelmia, joita kohti kulkea. Olen jo pitkään opiskellut ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja haluan yhdistää näitä ajatuksia luovaan kirjoittamiseen ja koulutuksiin. #kaijamäättä #sanasiivet #eheyttäväkirjoittaminen #assosiaatiokirjoittaminen

Yhteystietomme:
Merja-Riitta Hämäläinen, 050 527 6193, merjariitta.hamalainen@ikarosterapia.com
Riitta Liukko, 040 020 6239, riitta.liukko@mooli.fi
Minna Rimpiläinen, 044 019 7496, minna.rimpilainen@mooli.fi
Kaija Määttä, 050 491 4306, kaijamaatta1@gmail.com

Julkaistu Jätä kommentti

Lähde on sisälläsi

Aurinkopuro-lähde

Viime kesänä kuljin lastenlasteni kanssa tuttua metsätietä etsien polkua, joka johtaisi lapsuuteni lähteelle. Saniaiset ja mustikanvarvut olivat piilottaneet polun. Lähde jäi läikkymään mieliimme saavuttamattomana unelmana.

“Lähteen kirkas pinta on kuin suuri jalokivi vihreän metsän keskellä.” Eero T. Väisänen

Jokaisella meillä on sisällämme oma lähteemme, josta virtaa voimaa ja innostusta elämäämme. Polku voi joskus olla kasvanut umpeen, toisinaan on voinut vyöryä kiviä tukkimaan lähdettä Sijaintikin saattaa olla hukassa. Silloin mikään ei vain oikein saa syttymään, flow-tila on epärealistinen unelma.

Sisällämme lähde kuitenkin pulppuaa ja kasvattaa voimaansa löytääkseen uusia reittejä ulos. Elämäntaiteessa olemme löytöretkellä omaan itseemme, omalle sisäiselle lähteellemme. Joskus yksi siveltimen veto, yksi sana, kuva tai pysähtyminen hetkeen voi avata aivan uusia näkymiä. Näyttää tien lähteelle. Näyttää lähteen olemassaolon. Voimme ruokkia lähdettämme löytämällä niitä ajatuksia, jotka sytyttävät innostuksemme, saada sen pulppuamaan runsaampana. Silloin, kun katsomme lähteeseen, näemme omat kasvomme. Innostuneet, valoisat kasvomme.

“Se, mitä on takanamme tai edessämme, on pientä verrattuna siihen, mitä on sisällämme.”
Oliver Wendell Holmes

#luovuudenlähde #löytöretkellä itseen #elämäntaide #koulutuskeskusmooli #riittaliukko